Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Sukellusta kilpikonnan kanssa.
Suojaa mereneläville. Nagoyassa päätettiin lisätä aavan meren suojelualueita. Nykyisin meristä on suojeltu vain 0,7 prosenttia.Iiro Törmä

Suojaa mereneläville. Nagoyassa päätettiin lisätä aavan meren suojelualueita. Nykyisin meristä on suojeltu vain 0,7 prosenttia.

Suomikin joutuu talkoisiin sukupuuttojen pysäyttämiseksi

4.11.2010 15.22

Hanna Eriksson

Maailman luonnon köyhtyminen pysäytetään vuoteen 2020 mennessä. Näin päättivät maailman maat kansainvälisessä biodiversiteettikokouksessa Japanissa viime perjantaina.

Myös Suomi joutuu seuraavien vuosien aikana selvittämään, miten kokouksen päätökset sisällytetään Suomen lainsäädäntöön.

Suomen pitää lähivuosina hyväksyä ja sisällyttää lainsäädäntöönsä geenivarapöytäkirja, jossa päätettiin geenivarojen käytöstä ja niistä saatavien hyötyjen tasapuolisesta jakamisesta. Esimerkiksi lääke- ja puutarhateollisuus ovat riippuvaisia tropiikin luonnon geeneistä. Tähän mennessä hyötyjen jaosta alkuperämaiden kanssa ei ole ollut kunnollisia sääntöjä.

Myös suunnitelmia Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi uudistetaan kokouksen päätösten mukaisiksi.

Suomi osallistuu tulevina vuosina edelleen myös rahoitukseen, jota annetaan kehitysmaille niiden luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Suomi voi tarjota myös tietotaitoaan kehitysmaiden käyttöön:

”Suomi on kehityksen kärjessä suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelussa. Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmassa Metsossa taas on löydetty innovatiivisia suojelu- ja rahoituskeinoja. Emme tuputa, mutta voimme antaa tietoja kokemuksistamme”, Nagoyan kokoukseen osallistunut neuvotteleva virkamies llkka Heikkinen ympäristöministeriöstä toteaa.

luonnonsuojelu  monimuotoisuus 


Lisää aiheesta:



Viite