Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Banaaneja.
Ennätys tekeillä. Seuraavan vuorokauden aikana syödään valtava kasa reiluja banaaneja. SXC

Ennätys tekeillä. Seuraavan vuorokauden aikana syödään valtava kasa reiluja banaaneja.

Syö reilu banaani ja tee maailmanennätys

6.3.2009 14.22

Vihreä Lanka

Huomenna rikotaan reilujen banaanien syömisen maailmanennätys. Jo yli 340 000 ihmistä on ilmoittautunut mukaan ennätystehtailuun.

Go Bananas -tempaukseen voi osallistua brittiläisen reilun kaupan järjestön sivuilla. Osallistuvan on ilmoittauduttava sivuilla ja syötävä reilun kaupan banaani tänään tai huomenna ennen puoltapäivää.

Banaaneja ei kannata kuitenkaan ryhtyä ahmimaan, sillä Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla, että sadan banaanin syöminen voi tappaa. Lääkärit estivät tuolloin toisen brittiläisen banaaniennätyksen tekemisen.

Tarkoituksena oli järjestää tapahtuma, jossa 10 000 osallistujaa olisi syönyt sata banaania kukin, eli yhteensä miljoona banaania vuorokauden aikana.

Banaanien sisältämän kaliumin yliannostus olisi tehnyt ahmimisesta hengenvaarallista.




Viite