Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaaran kaivos.
Kaikki talteen. Talvivaarasta on tulossa yksi Euroopan suurimmista uraanintuottajista.

Kaikki talteen. Talvivaarasta on tulossa yksi Euroopan suurimmista uraanintuottajista.

Talvivaaraan kymmenien miljoonien uraanilaitos – luvat puuttuvat

16.9.2010 14.52

Hanna Eriksson

Talvivaaran kaivosyhtiö ajaa vauhdilla pystyyn uraanin talteenottolaitosta. Kaivosyhtiö aikoo rakentaa jo ensi kevään aikana laitoksen, jossa nikkelin erotuksessa irtoava uraani otetaan talteen. Uraani on tarkoitus rikastaa ydinvoimalaitosten polttoaineeksi ulkomailla.

Talvivaara on tekemässä yhteistyösopimusta uraanintuottajien kanssa tämän syksyn aikana. Sopimuksen teon jälkeen tämän syksyn aikana valitaan laitetoimittajat talteenottoyksikköön. Myös uraanilaitoksen henkilöstön rekrytointi aloitetaan syksyllä.

Yhtiö sanoo käynnistävänsä uraanintuotantolaitoksen rakentamisen keväällä 2011. Laitos olisi Talvivaaran kaivosyhtiön liiketoiminnan kehitysjohtajan Kari Vyhtisen mukaan valmis uraanintuotantoon ensi heinäkuussa.

Yhtiöllä on kuitenkin saamatta kaikki luvat tuotannon aloittamiselle. Yhtiö tarvitsee valtioneuvostolta ydinenergialain mukaisen luvan uraanin talteenottoon. Se on hakenut lupaa viime huhtikuussa.

Ylitarkastaja Eriika Melkas työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioi, että luvan käsittelyssä kuluu runsas vuosi. Tällöin lupa myönnetään aikaisintaan ensi vuoden toukokuussa.

”Valmistelemme ensimmäistä kertaa tällaisen luvan myöntämistä, joten on hankala arvioida, kauanko tässä menee”, Melkas sanoo.

Kaivosyhtiöllä on ympäristövaikutusten arviointiprosessi kesken. Yhtiö aikoo saada yva-arviontiselostuksen valmiiksi marraskuussa, jonka jälkeen Kainuun Ely-keskuksen pitää antaa siitä loppulausunto. Lausunto saataneen alkukeväästä.

Tämän lisäksi yhtiön pitää saada muutos ympäristölupaan, kemikaalilupa ja rakentamislupa talteenottolaitokselle.

Miten aikataulu voi onnistua, Talvivaaran liiketoiminnan kehitysjohtaja Kari Vyhtinen?

”Onnistumme, jos lupaprosessi ja rakentaminen etenevät nopeasti”, Vyhtinen arvioi.

Talvivaara aikoo rakentaa talteenottolaitoksen valmiiksi, vaikka lupia ei olisi vielä keväällä saatu.

”Tällöin voimme käynnistää laitoksen, kun luvat tulevat”, Vyhtinen sanoo.

Talteenottolaitoksen rakentaminen maksaa 35–45 miljoonaa euroa. Mitä jos lupia tuotannon aloittamiseen ei myönnetä?

”Sitten meillä on tyhjillään seisova uraanilaitos. Teemme sen omalla riskillämme”, Vyhtinen toteaa.

Suomen luonnonsuojeluliiton luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistolan mukaan laitoksen rakentaminen on tehokas tapa painostaa lupaviranomaisia myönteiseen päätökseen. Talvivaaran Vyhtinen kieltää painostusyrityksen.

”Meillä on kiire saada uraani pois nikkelistä, koska se aiheuttaa ongelmia jatkojalostuksessa. Koska olemme löytäneet tavan, millä uraani voidaan hyödyntää, meidän mielestämme on järkevää tehdä se nopeasti”, Vyhtinen perustelee.

Talteenoton aloittaminen tekisi Talvivaarasta Euroopan suurimman uraanikaivoksen. Talvivaarassa tuotettaisiin yhtiön arvion mukaan uraania 350–500 tonnia vuodessa 46 vuoden ajan. Se vastaisi yli puolta Suomen ydinvoimaloiden vuosittain käyttämästä polttoaineesta.

Talvivaaran malmin uraanipitoisuus on niin pieni, ettei sitä kannattaisi erottaa, ellei se irtoaisi nikkelinerotusprosessissa. Jos uraania ei eroteta, se päätyy nykyiseen tapaan osin kaivosalueen kipsisakka-altaisiin ja osin nikkelin mukana Harjavaltaan, missä nikkeli jatkojalostetaan.

kaivosteollisuus  uraani 


Lisää aiheesta:



Viite