Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaaran uraanilupa käsittelyyn vasta ensi vuonna

9.12.2011 9.31

Sammeli Heikkinen

Kaivosyhtiö Talvivaaran uraanin talteenottolupa tulee hallituksen käsittelyyn vasta ensi vuoden puolella.

"Meillä on valmiudet esitellä lupahakemus valtioneuvostossa tammi-helmikuussa", vastaava ryhmäpäällikkö Mauri Riihonen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo.

Vielä alkukesästä Temistä arvioitiin, että uraanilupa tulee hallituksen puitavaksi tämän vuoden puolella. Riihosen mukaan asian käsittelyssä "ei ole hötkyilty", koska Talvivaaran mukaan uraanin kerääminen aloitettaisiin aikaisintaan ensi vuoden lopulla. Lisäksi odotettu Euratomin hankintakeskuksen lupa Talvivaaran ja kanadalaisen Camecon uraanikaupalle tuli vasta viime kuun lopulla.

Talvivaaran jo helmikuussa solmiman sopimuksen mukaan kaivoksen uraani myydään vuoden 2027 loppuun saakka kanadalaisille.

Valtioneuvosto käsittelee uraanin talteenottoa nimenomaan ydinenergialain kannalta. Riihosen mukaan toistaiseksi ei ole tullut esiin mitään sellaista, etteikö lupaa voisi lain mukaan antaa. Toinen lupakäsittely on samaan aikaan käynnissä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa, joka taas käsittelee uraanin talteenoton ympäristölupaa.

Talvivaaran tavoitteena on 350–500 tonnin uraanintuotanto vuodessa, mikä tarkoittaisi Euroopan mittakaavassa suurta uraanikaivosta. Tällä tuotannolla voitaisiin tyydyttää suurin osa Suomen ydinvoimaloiden uraanintarpeesta.

kaivosteollisuus  uraani  talvivaara 




Viite