Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaaran väite päästörajoista heikolla pohjalla

9.11.2011 11.43

Sammeli Heikkinen

Kaivosyhtiö Talvivaara on ollut viime kuukaudet julkisuudessa lähinnä aiheuttamiensa ympäristöongelmien vuoksi. Siitä huolimatta yhtiön juuri julkaistussa osavuosikatsauksessa väitetään, että "Talvivaara noudattaa kaikkia ympäristöluvassa annettuja raja-arvoja vesipäästöjen suhteen".

Samaa viestiä toitottaa STT:n haastattelema väistyvä toimitusjohtaja Pekka Perä. Perän väite perustuu siihen, ettei kaivoksen ympäristöluvassa ole erikseen määritelty raja-arvoja vesistöpäästöille. Ja kun rajaa ei ole, sitä ei voi ylittää.

Viranomaiset ovat toista mieltä. Ympäristöluvan myöntänyt aluehallintovirasto muistutti jo heinäkuussa Kainuun Sanomissa, että lupahakemuksessa määritellyt päästöarvot sitovat kaivosta siinä, missä ympäristölupaan kirjatut arvot.

Kainuun Ely-keskus puolestaan päätti viime kuussa vaatia kaivosyhtiön havittelemasta tuotannonlaajennuksesta uutta ympäristövaikutusten arviointia. Perusteena oli muun muassa se, että kaivoksen "kuormitustaso, joka on esitetty voimassa olevan ympäristöluvan lupahakemuksessa, ei kokonaisuutena vastaa nykytilaa".

Talvivaaran ympäristöluvassa ei ole määritelty erikseen raja-arvoja, mutta lupahakemuksessa esimerkiksi sulfaattipäästöksi on arvioitu alle 200 milligrammaa litrassa ja natriumpäästöiksi noin 150 milligrammaa litrassa.

Hakemuksen päästötasolla ei ole ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Yle Kainuun mukaan esimerkiksi sulfaattipäästö on ylittynyt välillä liki 160-kertaisesti ja Helsingin Sanomien mukaan päästörajat ylittyvät koko ajan monikymmenkertaisesti. Nyt kaivosyhtiö hakee parhaillaan avissa käsiteltävässä uudessa ympäristöluvassa natriumin päästörajaksi 3 000 milligrammaa ja sulfaattirajaksi 7 000 milligrammaa.

Alunperin yhtiö haki myös nikkelintuotannon enimmäismäärän nostoa 30 000 tonnista 50 000 tonniin. Tämän ympäristölupahakemuksen osan Talvivaara kuitenkin veti Avista pois sen jälkeen kun Ely-keskus oli vaatinut laajennuksesta uutta yvaa.

Talvivaaran liikevaihto laski heinä-lokakuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna yli 30 miljoonalla noin 60 miljoonaan euroon. Liikevoitto puolittui 5,5 miljoonaan euroon.

kaivosteollisuus  ympäristö  pörssi 




Viite