Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

helsinki.fi

Teija Tiilikainen.
Upin pomoksi. Teija Tiilikainen aloittaa ulkopoliittisen instituutin johdossa 1. tammikuuta 2010. helsinki.fi

Upin pomoksi. Teija Tiilikainen aloittaa ulkopoliittisen instituutin johdossa 1. tammikuuta 2010.

Teija Tiilikaisesta Ulkopoliittisen instituutin pomo

8.9.2009 13.07

Lasse Leipola

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimusverkoston johtaja Teija Tiilikainen on valittu viisivuotiskaudeksi Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä ensi tammikuussa.

Tiilikainen on aiemmin työskennellyt muun muassa ulkoministeri Ilkka Kanervan poliittisena valtiosihteerinä. 

”Uskon, että kaikki tekevät Tiilikaisen kanssa hyvää yhteistyötä, kun hän aloittaa tehtävässään”, sanoo instituutissa työskentelevä tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Hänen mukaansa tehtävään oli monta hyvää hakijaa, joista hallitus teki valintansa.

Viime vuonna uutisoitiin laajalti, että eduskunnan alainen Ulkopoliittinen instituutti on kärsinyt huonosta hengestä. Ongelmat henkilöityvät Raimo Väyryseen, joka on instituutin nykyinen johtaja. Hän jää eläkkeelle ensi vuoden alussa.




Viite