Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Taivas ja pelto.
Millaista ruokaa? Geenimuuntelun arvellaan pelastavan maailman nälänhädältä.SXC

Millaista ruokaa? Geenimuuntelun arvellaan pelastavan maailman nälänhädältä.

Tutkijat: Geenimuuntelu vie nälän ja pelastaa ympäristön

22.10.2009 12.29

Lasse Leipola

Geenimuunnellut lajikkeet on otettava laajalti käyttöön, esittää Britannian kuninkaallinen tiedeakatemia. Sen mukaan gm-lajikkeiden avulla voidaan lisätä ruokatuotantoa ja vähentää maanviljelyn ympäristövaikutuksia. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

YK:n ruokajärjestö FAO arvioi syyskuussa, että maailman ruuantuotannon pitää kasvaa 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta ruokaa riittää kaikille.

Cambridgen yliopiston David Baulcombe, jonka johtama työryhmä teki akatemian tilaaman raportin, arvioi, että tavoitteen saavuttaminen kestävällä tavalla, lisäämättä eroosiota tai lannoitteiden käyttöä, on valtava haaste.

”Ruuan määrästä tulee ongelma 10, 20 tai 30 vuoden kuluttua, joten uusien lajien kehittelemiseen ei ole paljoa aikaa”, Baulcombe sanoi Reutersille.

ruoka  geenimuuntelu 




Viite