Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Noora Jussila

Luolatalo Unkarissa
Arkea. Romaniäiti leikittää lastaan luolakotinsa edustalla Szomolyan kylässä. Noora Jussila

Arkea. Romaniäiti leikittää lastaan luolakotinsa edustalla Szomolyan kylässä.

Unkarin romanit on ajettu vuorille

17.6.2009 14.11

Noora Jussila

Kaksi romanilasta juoksee paljain jaloin vastaan. Vuorenrinteestä piirtyy esiin ovi ja kaksi ikkunaa.

Osa Unkarissa asuvista romaneista elää yhä luolakodeissa. Pohjoisunkarilaisen Szomolyan kylän asukkaista joka viides on romani. Lähes kaikki ovat asuneet alueen luolissa ja vuorenrinteillä.

Unkarilaisista jopa 30 prosenttia on köyhiä, ja suuri osa heistä on romaneja. Yli puolet Unkarin romaneista asuu Szomolyan kaltaisissa köyhissä maaseutukylissä.

Unkarin sosiaali- ja työministeriön valtiosihteerin Lajos Korózsin mukaan EU-maiden on pakko alkaa tehdä yhteistyötä, sillä romanien merkitys koko EU:ssa kasvaa.

”Ongelmaa ei voi enää ratkaista kansallisilla ohjelmilla”, Korózs sanoo.

Alueellinen epätasa-arvo on kasvanut Unkarissa talouskriisin takia entisestään. Köyhyyttä vastaan käydään nyt valtion ja EU:n rahoittamilla projekteilla, joilla yritetään estää romanien gettoutumista.

Köyhissä romanikylissä miesten eliniänodote on alle 50 vuotta.

EU-rahalla romaneille on rakennettu taloja ja heidän luoliaan on kunnostettu. Romaneja rohkaistaan myös osallistumaan aktiivisemmin yhteisöön ja työllistymään harjoittelujen kautta.

Kaikkia unkarilaisia Szomolyan kyläprojekti ei miellytä. Viimeksi eurovaaleissa Unkarin äärioikeistolainen puolue keräsi 15 prosenttia äänistä.




Viite