Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Unohda vuohet – tässä on tämän vuoden hittijoululahja

16.11.2010 10.45

Lasse Leipola

Suomen World Vision tuo tänä jouluna myyntiin uudenlaisia eettisiä ja aineettomia joululahjoja. Perinteisten vuohien ja huussien lisäksi voi nyt antaa lasten oikeuksia parantavia lahjoja.

”Teemme yhteistyötä paikallisyhteisöjen kanssa, jotta lasten oikeuksilla olisi paremmat mahdollisuudet toteutua ja jotta sekä lapset että aikuiset olisivat tietoisia lasten oikeuksista”, aluepäällikkö Katri Kaitainen sanoo järjestön tiedotteessa.

Edullinen vaihtoehto on esimerkiksi viisi euroa maksava syntymätodistus, jonka avulla perulaislapsi saa oikeuden nimeen ja identiteettiin. Syntymätodistuksen puuttuminen on tavallista Perussa ja se tarkoittaa, ettei ihminen ole virallisesti olemassa.

Hieman kalliimpi lahja on 40 euroa maksava lasten parlamentti, jonka avulla opetetaan intialaislapsille, mitä perusoikeuksia heille kuuluu ja miten niistä pidetään kiinni.

kehitysyhteistyö  hyväntekeväisyys 




Viite