Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kesko

K-supermarket Seilori.
Ei joutsenta. Espoon Lippulaivassa sijaitseva Seilori on K-ympäristökauppa. Kesko

Ei joutsenta. Espoon Lippulaivassa sijaitseva Seilori on K-ympäristökauppa.

Vain Valintatalo hamuaa Joutsenmerkkejä

19.9.2008 12.36

Lasse Leipola

Valintatalo-ketju ilmoitti keskiviikkona kolmesta uudesta Joutsenmerkitystä kaupasta. Kaikkiaan Suomessa on nyt seitsemän SFS-ympäristömerkinnän saanutta, eli niin sanottua Joutsenmerkittyä kauppaa ja ne kaikki ovat Valintataloja.

”Joutsenmerkin saaminen ei ole yksinkertaista, koska merkin kriteerit koostuvat monesta eri tekijästä. Uskomme kuitenkin, että asiakkaamme osaavat arvostaa sitä”, sanoo ympäristöpäällikkö Tiina Ahlfors Tradekan tiedotteessa.

”Suomessa kaupan ala on herännyt ympäristömerkintöihin hyvin hitaasti, kun taas Ruotsissa Joutsenmerkittyjä kauppoja on satoja. Toivomme, että myös muut ketjut innostuvat asiasta”, sanoo SFS-ympäristömerkinnän kriteeripäällikkö Karin Bergbom.

Suomen päivittäistavarakaupan jättiläiset eivät ole hankkineet Joutsenmerkkejä liikkeisiinsä. SOK:n ympäristöpäällikkö Juhani Ilmola sanoo, että Joutsenmerkin ei katsota tuovan lisäarvoa S-ryhmän liikkeille.

”Samoja kriiterejä käytetään meidän oman toiminnan arvioinnissa. Lähdemme siitä, että tuotevalikoimamme sisältää ympäristömerkittyjä tuotteita”, Ilmola sanoo.

Hänen mukaansa merkin hankkiminen esimerkiksi kaikkiin S-marketteihin on myös kustannuskysymys.

”Jos merkki hankitaan vain yhteen tai kahteen liikkeeseen, herää kysymys miten ympäristöasiat hoidetaan muissa liikkeissä”, Ilmola pohtii.

Ruokakeskon ympäristöpäällikkö Timo Jäsken mukaan Joutsenmerkkiä on arvioitu myös Ruokakeskossa, jossa on käytössä oma K-ympäristökauppajärjestelmä, johon kuuluu yli 400 liikettä.

”Olemme samalla asialla. Järjestelmien painotukset ovat erilaisia, eikä voi sanoa kumpi on ympäristövaikutusten hallinnan kannalta tiukempi. Molemmat järjestelmät vaativat kaupassa todellisia käytännön ympäristötekoja”, Jäske sanoo.

ympäristömerkki 




Viite