Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Edistyspuolue.
puolue palaa? Edistyspuolueen tunnus.

puolue palaa? Edistyspuolueen tunnus.

Vanha valtapuolue tekemässä yllätyspaluuta politiikkaan

29.9.2011 13.36

Jukka Vahti

 

Perussuomalaisten vaalimenestys aiheuttaa värinää puoluekentässä.

Lokakuun alussa puoluekokouksensa pitää nimittäin Kansallinen edistyspuolue, joka oli mukana suomalaisessa politiikassa viimeksi vuosina 1918–1951. Puolue toimi tuolloin ennen kaikkea yksilönvapauksia korostavan liberalismin sanansaattajana ja toisaalta sillanrakentajana vasemmiston ja oikeiston välillä sisällissodan jälkeen. Puolueesta ponnistivat pääministereiksi esimerkiksi A. K. Cajander ja Risto Ryti.

Ensi kuussa järjestäytyvän puolueen puuhamies on turkulainen Jouni Flemming. Hänen mukaansa kiinnostus uusvanhaa puoluetta kohtaan on ylittänyt odotukset.

”Uskon, että perussuomalaisten nousu on antanut ihmisille toivoa, että suuria muutoksia voi syntyä, ja että suomalaisten puolueiden valta-asemat eivät ole niin sementoituneita kuin olisi aiemmin voinut kuvitella.”

Ohjelmaluonnoksensa perusteella uutta edistyspuoluetta on vaikea sijoittaa perinteiselle puoluekartalle. Puolue kannattaa perustuloa, yleisestä asevelvollisuudesta luopumista ja yritystukien karsimista, mutta toisaalta myös sosiaaliturvan rajaamista vain Suomen kansalaisille, taiteen ja kulttuurin valtiontukien lakkauttamista ja valtion sanelemien luonnonsuojelunormien höllentämistä.

Minkä sortin liberaaleja puolueessa siis ollaan?

”Ohjelmassa ei käytetä termiä liberalismi, koska kaikille ei ole välttämättä selvää, mitä se tarkoittaa. On järkevämpää puhua oikeista asioista kuin siitä, ollaanko arvo- vai talousliberaaleja. Konkreettinen asia on esimerkiksi yksilönvapaudet”, Flemming sanoo.

Puolue toivoo saavansa ehdokkaita jo ensi vuoden kuntavaaleihin. Kansainvälisiä esikuvia puolueella ei kuulemma ole.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.