Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vasemmistonuoret lipesivät rintamasta

3.2.2010 13.31

Lasse Leipola

Vasemmistonuoret eivät allekirjoita poliittisten nuorisojärjestöjen julkilausumaa, jonka tavoitteena on käynnistää niin sanotun nuorisosopimuksen sorvaaminen yhdessä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Vasemmistonuoret eivät sulata kohtaa, jossa vaaditaan nuoria aktivoivaa työttömyysturvaa ja lisää harjoittelupaikkoja.

”Viime vuonna 320 000 ihmistä teki ilmaistyötä harjoittelun muodossa, tätä emme voi hyväksyä. Vasemmistonuorten mielestä hätäaputyöt kuuluvat historiaan”, sanoo puheenjohtaja Dan Koivulaakso järjestön tiedotteessa.

”Nuorisosopimuksen kanssa on oltava tarkkana, ettei se johda erillistyömarkkinoihin, joilla työehdot heikkenevät entisestään.”

Koivulaakso varoittaa, että palkaton työharjoittelu on vakiintumassa osaksi työmarkkinoita. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa riskien ja joustopaineiden ulkoistamista työntekijöille.

Muilta osin vasemmistonuoret kannattavat nuorisojärjestöjen esittämiä tavoitteita, kuten opintotuen korottamista, nuorten yrittäjyyden tukemista ja korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän yksinkertaistamista.




Viite