Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Venäläisaktivistit vahvoilla Saharov-palkinnon saajiksi

8.10.2009 10.19

Taina Tervonen

Venäläiset ihmisoikeusaktivistit Ljudmila Aleksejeva, Oleg Orlov ja Sergei Kovalev sekä ihmisoikeusjärjestö Memorial saivat eniten ääniä eilen tiistaina, kun Euroopan parlamentin valiokunnat äänestivät Saharovin mielipiteenvapauspalkinnon finalisteista.

Vuosittain jaettavan 50 000 euron palkinnon lopullinen voittaja selviää 22.10.

Memorialin lisäksi ehdolla ovat palestiinalainen gynekologi ja rauhanaktivisti Izzeldin Abuelaish sekä ruotsalais-eritralainen mielipidevanki Dawit Isaak.

"Henkilökohtainen sympatiani menee Pohjois-Kaukasuksen ihmisoikeusaktivisteille, mutta jokainen kolmesta ehdokkaasta ansaitsee palkinnon", sanoo parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala (vihr).

Memorialin jäsen Natalia Estemirova murhattiin Teteniassa viime heinäkuussa. Nimensä palkinnolle antanut venäläinen ihmisoikeusaktivisti Andrei Saharov oli Memorialin ensimmäinen johtaja, jonka kuoleman 20-vuotispäivää juhlistetaan joulukuussa.

"Palkinto olisi tilaisuus kiinnittää huomiota Pohjois-Kaukasuksen tapahtumiin. Memorialin toiminta on siellä toistaiseksi jäissä", Hautala sanoo.




Viite