Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Verisellä videolla järkyttänyt kampanja tulee Suomeen

11.10.2010 10.21

Saija Räsänen

Ilmastonmuutosta vastaan taisteleva 10:10-kampanja saapuu Suomeen marraskuussa. Kampanjan kaikki osallistujat sitoutuvat pienentämään hiilijalanjälkeään kymmenellä prosentilla vuodessa tästä vuodesta alkaen.

Eilen sunnuntaina vietettiin ympäri maailmaa kansainvälistä 10:10-kampanjan toimintapäivää.

”Tarpeeksi protestimarsseja, tarpeeksi banderolleja…Kääritään hihat ja ryhdytään ratkaisemaan tätä ongelmaa yhdessä. Jos odotamme poliitikkojen ratkaisevan ongelman, voi olla jo liian myöhäistä", sanoo kampanjan perustaja Franny Armstrong kampanjan tiedotteessa.

10:10-kampanja sai alkunsa Britanniassa syyskuussa 2009 ja on sittemmin levinnyt yli 40 maahan. Kampanjaan voivat osallistua vapaaehtoisina niin perheet, oppilaitokset, yritykset kuin julkisuuden henkilötkin. Tähän mennessä mukaan on lähtenyt 94 000 yksityishenkilöä ja 3 500 yritystä. Joukosta löytyvät muun muassa Microsoft, Adidas ja The Guardian-lehti.

Kampanja nousi viime viikolla otsikoihin, kun sen teettämässä mainosvideoissa räjäytettiin lapsia. Kampanjaa syytettiin ekofasismista ja elektroniikkajätti Sony jätti kampanjan rajun videon vuoksi.

ilmastonmuutos 




Viite