Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden johtohahmot tekivät pesäeroa demareihin

28.2.2009 16.45

Jukka Vahti

Vihreiden puoluejohto puolusti puheenvuoroissaan hallituksen viimeaikaisia ratkaisuja puoluevaltuuskunnan kokouksessa Turussa lauantaina.

Pääoppositiopuolue Sdp sen sijaan sai vihreiltä pyyhkeitä sekä hallituskausiensa että oppositiopolitiikkaansa vuoksi.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi ja puolueen varapuheenjohtaja Ville Niinistö asettuivat puheenvuoroissaan uuden yliopistolain taakse.

Niinistö kehui lain lisäävän yliopistojen itsenäisyyttä, jota on kaivattu jo vuosikausia. Hän myös muistutti, että Sdp:n hallituskausilla yliopistojärjestelmän annettiin kurjistua ulkopuolisen rahoituksen pelossa.

”Älkää uskoko tällaisen populistisen vasemmistolaisen seireenin ääniä, jos se nyt yhtäkkiä puolustaakin yliopistoa”, Niinistö sivalsi.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen kehui hallituskauden alkupuoliskon sujuneen odotettua paremmin.

”Jos katsoo, minkälaista oppositiopolitiikkaa Sdp tekee, niin ei ensimmäiseksi tule mieleen että haluaisinpa olla Sdp:n kanssa hallituksessa päättämässä, miten Suomi selviää talouskriisin yli”, Tynkkynen totesi.

Puheenjohtaja Tarja Cronbergin mielestä hallituksen politiikkariihessä tekemä ratkaisu vanhuuseläkeiän nostamisesta jakaa työtaakkaa tasaisemmin nuorten ja vanhojen sukupolvien välillä. Samalla hän muistutti, että työurien pidentämisen lisäksi myös työelämän laatua pitää parantaa.  

Arvostelua vihreiden hallituspolitiikka sai valtuuskunnassa lähinnä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajalta Sini Terävältä.

Hän arvioi Lex Nokian, yliopistolain ja sosiaaliturvan uudistusten herättävä levottomuutta vihreiden kannattajissa.

”Olen tyypillinen vihreiden kannattaja, olen nuori, kaupunkilainen, akateemisesti koulutettu nainen, ja nämä asiat ahdistavat minua. Voisi ajatella, että ne ahdistavat joitain muitakin ihmisiä”, Terävä sanoi.




Viite