Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden kielilinjaus sai ristiriitaisen vastaanoton

4.10.2010 12.13

Lasse Leipola

Vihreiden puoluevaltuuskunta päätti eilen sunnuntaina esittää, että pakollisen ruotsin voisi Itä-Suomen kouluissa vaihtaa venäjään. Ehdotus pakkoruotsin lakkauttamisesta sen sijaan kaatui.

Samalla vihreät linjasivat, että ruotsin virkakielikokeesta voidaan luopua, koska se ei takaa palveluiden tarjoamista ruotsiksi. Puoluevaltuuskunnan mukaan ruotsinkielistä palvelua tulisi parantaa toisin keinoin. Puolueen johto kuitenkin vakuutti samalla sitoutuvansa ruotsin kielen aseman turvaamiseen

Yleisradion haastattelema maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (rkp) pitää vihreiden esittämää mallia jopa perustuslain vastaisena.

”Minusta vihreiden kanta edustaa väärinymmärrystä, että Suomessa opiskeltaisiin ruotsia vain julkisella sektorilla palvelemista varten. Päinvastoin, kysyntä on edelleen suurta yksityisellä sektorilla ja kansainvälisissä tehtävissä”, hän sanoo.

Ylen haastattelemista poliitikoista puheenjohtajat Päivi Räsänen (kd) ja Timo Soini (perus) suhtautuivat varovaisen myönteisesti vihreiden avaukseen. Sen sijaan sdp:n kansanedustaja Maarit Fedlt-Ranta ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitivät tärkeänä, ettei kieliratkaisuilla luoda alueellista eriarvoisuutta.

Myös esimerkiksi Iltalehti kiitteli pääkirjoituksessaan vihreiden linjauksia:

”Ei suomenruotsalaisuus kaadu siihen, jos Tohmajärven peruskoulussa opiskellaan ruotsin sijaan sen sukukieltä venäjää.”

Ruotsin kielen aseman arvioidaan nousevan yhdeksi näkyväksi vaaliteemaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa.

pakkoruotsi 




Viite