Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Perheen parissa. Ville Niinistön loma kuluu perheen kanssa oleskellessa.

Perheen parissa. Ville Niinistön loma kuluu perheen kanssa oleskellessa.

Ville Niinistö aikoo viettää rauhallisen perhekesän

22.6.2009 15.01

Noora Jussila

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö haaveilee rauhallisesta perhekesästä.

Niinistön perhe, vaimo Maria Wetterstrand sekä lapset Elias ja Linnea asuvat puoliksi Turussa ja puoliksi Tukholmassa. Myös lomat puolitetaan kahden eri kodin välillä.

Heinäkuussa Niinistö perheineen viettää kolme viikkoa Turussa ja elokuun alku vietetään Tukholmassa.

"Vietämme valtaosan kesästä Turussa. On mukavaa, että lapset saavat viettää aikaa myös täällä kun valtaosan keväästä he ovat olleet Tukholmassa", Niinistö sanoo.

Kesäsuunnitelmiin kuuluu lähinnä "perhekesän" viettoa. Heinäkuun alussa vieraillaan koko perheen voimin Ruotsin Kolmårdenin eläintarhassa, muuten aika kuluu kotona ja tuttavien mökeillä vieraillen.

"Vietämme rauhallista suomalaista kesää. Minulla on viime aikoina ollut niin paljon reissaamista, että haluan olla mahdollisimman pitkän ajan yhdessä paikassa. Kesällä pitää yrittää vähän rauhoittua ja viettää aikaa perheen kanssa. Jos hyvä tuuri on, niin ehdin lukea pari hyvää kirjaakin."

Aivan täysin toimettomana Niinistö ei kesälläkään ole. Heinäkuussa on muutamia yksittäisiä työtehtäviä ja elokuun alussa alkavat taas työt.

"Oli työ mikä tahansa, niin olisi hyvä olla useampi viikko yhtäjaksoista lomaa, jotta pääsee kunnolla eroon töistä. Nykyään työelämä on niin hektistä, että välillä tekee hyvää olla vain mökillä ja hakata halkoja rauhassa."

Ennenkaikkea Niinistö toivoo kesältä hyvää tunnelmaa ja perheen kanssa oleskelua.

"Ja sitä, että saa etäisyyttä hommiin. Politiikkaakin pystyy tekemään paremmin, kun pystyy välillä tekemään muita asioita."

Vihreä Lanka kirjoitti Niinistön ja Wetterstrandin yhteiselosta vuosi sitten, 19. kesäkuuta ilmestyneessä numerossaan. Lue toimittaja Lena Björklundin juttu Pelin henki täältä.

Vihreä Lanka utelee kesän ajan kuulumisia kiinnostavilta henkilöiltä.




Viite