Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ville Niinistö Ylelle: Talvivaaran saatava päästöt kuriin vuoden loppuun mennessä

3.5.2012 12.15

Sammeli Heikkinen

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) sanoo, että Talvivaaralla on tämän vuoden loppuun aikaa vähentää päästönsä kohtuulliselle tasolle.

Niinistö sanoo Ylen haastattelussa, että jos kaivoksen päästöjen vähentäminen ei onnistu, kysymykseen tulee hallintopakko, eli uhkasakko tai toiminnan keskeyttäminen.

Niinistön mielestä alueen asukkaat ovat joutuneet korkeiden päästöjen vuoksi kohtuuttomaan asemaan.

Aiemmin torstaina kainuulainen perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Kettunen lähetti tiedotusvälineille 17 kansanedustajan allekirjoittaman vetoomuksen, jossa vaadittiin Kainuun ja Pohjois-Savon Ely-keskuksia ryhtymään kaikkiin lain mahdollistamiin toimiin, jotta päästöt luontoon ja vesistöihin saadaaan loppumaan.

"Mielestämme prosessivesien laskemista luontoon ja vesistöihin puhdistamattomina ei tule sallia", vetoomuksessa kirjoitetaan.

kaivosteollisuus  päästöt  talvivaara 




Viite