Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vuoden kalamies ei ole ammattikalastajien suosikki – Pääkkösen valintaa vastustettiin

6.2.2013 16.00

Sammeli Heikkinen

Itämeren lohen puolustajana parin viime vuoden aikana ansioitunut näyttelijä Jasper Pääkkönen on valittu Vuoden kalamieheksi. Tunnustuksen antoi keskiviikkona Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura.

Päätös ei ollut yksimielinen. Valintaraadissa mukana ollut Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä jätti eriävän mielipiteen Pääkkösen valinnasta.

Myllylän liitto on kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestö, joka on profiloitunut Itämeren lohiasiassa ammattikalastajien puolustajaksi. Näitä Pääkkönen on arvostellut Itämeren lohen ylikalastuksesta.

Pääkkösen palkintoperusteissa sanotaan, muun muassa että tämä on pyrkinyt vaikuttamaan julkisuudessa uhanalaisen kalojen kuninkaan suojelemiseksi ja puhunut Itämeren huonon tilan parantamisesta laajemminkin.

Korjaus 7.2. klo 9.30: Kalatalouden keskusliiton järjestöroolia täsmennetty.

kalastus 




Viite