Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vuosituhattavoitteiden jatko pöydälle – näin ne ovat toteutuneet

15.10.2012 9.18

Lasse Leipola

EU:n kehitysministerit kokoustavat tänään maanantaina Luxemburgissa. Asialistalla on muun muassa YK:n vuosituhattavoitteiden jatko.

”Vuoden 2015 jälkeisissä kehitystavoitteissa Suomi painottaa selkeyttä, rajattavuutta ja mitattavuutta sekä kehitysmaiden omien näkemysten merkitystä”, ulkoministeriön tiedotteessa todetaan.

”Yhteiskunnallista murrosta elävien, niin sanottujen transitiomaiden tuessa kyse on EU:n mahdollisuuksista tukea näiden maiden sisäisiä muutosprosesseja. Tässä Suomi painottaa yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistamista ja tuen kohdentamista naisille, nuorille ja haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille. Aloite liittyy Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden yhteiskunnalliseen liikehdintään, jonka seurauksena EU on uudistanut naapuruuspolitiikkaansa.”

Suomesta kokoukseen osallistuu kehitysministeri Heidi Hautala (vihr).

Uudet tavoitteet halutaan laajentaa koskemaan pelkkien kehitysmaiden sijasta kaikkia maailman maita. Näin voitaisiin huomioida paremmin muun muassa ympäristöä ja ihmisoikeuksia.

Ne on määrä valmistella Britannian pääministerin David Cameronin sekä Indonesian presidentin Susilo Bambang Yudhoyonon ja Liberian presidentin Ellen Johnson Sirleafin johtamassa korkean tason paneelissa.

Vuonna 2000 New Yorkissa sovittujen vuosituhattavoitteiden takaraja umpeutuu 2015. Jo nyt on kuitenkin selvää, ettei kaikkia tulla saavuttamaan. Seuraavassa katsaus siihen, miten hyvin vuosituhattavoitteet ovat toteutuneet.

Ihmisiä on pelastettu...

  • Köyhyys on vähentynyt.
  • Varsinkin Afrikassa peruskouluun pääsevien osuus on kasvanut.
  • Lapsikuolleisuus on vähentynyt.
  • Malarian, tuberkuloosin ja hiv:n torjunta on tuottanut tulosta.
  • Puhdasta juomavettä on yhä useamman saatavilla.

...ja unohdettu

  • Nälänhädästä kärsivien suhteellinen osuus on pienentynyt väestönkasvun vuoksi, mutta nälkäänäkevien lukumäärä on pysynyt ennallaan.
  • Odottavien äitien terveys ei ole parantunut toivotulla tavalla.
  • Köyhimpien lasten ravitsemus ei ole parantunut.
  • Köyhimpien lasten mahdollisuus peruskoulutukseen on parantunut hitaasti.
  • Monilla naisilla ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta työhön.
  • Sanitaation ja juomaveden saatavuus on kehittynyt epätasaisesti.


Lisää aiheesta:



Viite