Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yhdysvalloissa äänestettiin myös kannabiksesta, metsästyksestä ja ilmastosta

3.11.2010 9.56

Lasse Leipola

Yhdysvaltain vaaleissa äänestetään tavan mukaan paitsi lukuisista paikallisista ja valtakunnallisista viroista myös erilaisista lakiesityksistä.

Yksi etukäteen puhutuimmista äänestyksistä oli Kalifornian ehdotus 23, jolla pyrittiin kumoamaan osavaltion ilmastolainsäädäntö. Ehdotusta nousivat vastustamaan muun muassa väistyvä kuvernööri Arnold Schwarzenegger ja elokuvaohjaaja James Cameron.

Grist-sivuston mukaan muun muassa öljy-yhtiöiden ajama ehdotus kaatui äänestyksessä ja ilmastolaki pysyy voimassa. Samoilta sivuilta löytyy myös lista muista ehdotuksista, joilla on ympäristövaikutuksia.

CNN:n mukaan Kaliforniassa äänestettiin myös kannabiksen laillistamisesta, mutta ehdotus kaatui. Kannabiksen lääkekäytöstä äänestettiin Arizonassa ja Etelä-Carolinassa. Arizonassa laskenta on vielä kesken, mutta Etelä-Carolinassa äänestettiin ehdotusta vastaan.

Arizonassa, Etelä-Carolinassa ja Tennesseessä vahvistettiin oikeus metsästää ja Kansasissa oikeus kantaa aseita.

ilmastonmuutos  yhdysvallat 




Viite