Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yle: Greenpeace vei ydinturvallisuutta salailevan STUK:in oikeuteen

31.10.2011 7.47

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestö Greenpeace vaatii julkisuuslain nojalla Helsingin hallinto-oikeutta kumoamaan Säteilyturvakeskuksen (STUK) päätöksen salata ydinvoimaloiden stressitestien liitteet. Asiasta kertoo Yle.

”Haluamme että oikeus ottaa kantaa siihen, missä ydinturvallisuutta koskevan asiakirjajulkisuuden raja kulkee. Meille on tietenkin selvää, ettei kaikkia tietoja voi julkistaa. Haluamme kuitenkin, että avoimuus on mahdollisimman laajaa. Tähän tarvitaan oikeuden näkemys”, Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso sanoo.

STUK selvitti Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen, miten hyvin suomalaisissa ydinvoimaloissa on varauduttu äärimmäisiin luonnonilmiöihin. Raportti jätettiin turvallisuussyistä osittain salaiseksi.

Greenpeacen mukaan voimaloiden heikkoudet selviäisivät paremmin, jos selvityksen tulokset saataisiin laajempaan tarkasteluun.

Ylen mukaan hallinto-oikeuden päätös tulee ensi vuonna.

ydinvoima 




Viite