Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Bensapumppu.
Projektivalvontaa. Vantaa valvoo ympäristölupia hankkeiden avulla: yhtenä vuonna keskitytään esimerkiksi huoltoasemiin. Natalia Baer

Projektivalvontaa. Vantaa valvoo ympäristölupia hankkeiden avulla: yhtenä vuonna keskitytään esimerkiksi huoltoasemiin.

Ympäristörikolliset pääsevät jatkossa helpommalla

19.2.2009 14.46

Riikka Lamminmäki

Kuntien ympäristöhallinnon resurssit ovat vähenemässä, vaikka ympäristönsuojelulakiin kaavaillut muutokset lisäävät kuntien tehtäviä. Ympäristörikollisia jäisi kiinni huomattavasti nykyistä enemmän tehokkaalla valvonnalla, mutta sitä ei ole luvassa: hallitus aikoo vähentää ympäristöhallinnon väkeä 200 henkilötyövuodella.

”Se on näennäistuottavuutta. Kun ympäristövalvonta on heikkoa, ympäristö kuormittuu tarpeettomasti. Tulee entistä enemmän pilaantumistapauksia, joista seuraa myöhemmin kalliita kustannuksia yhteiskunnalle”, sanoo ympäristöyritys Ekokemin toimitusjohtaja Esa Tommila.

Ympäristöministeriön hallintojohtajan Riitta Rainion mukaan ministeriön tavoite aluehallinnon uudistamisessa on, ettei voimavaroja vähennettäisi valvonnasta.

”Huoli on asiallinen ja perusteltu, mutta ehdoton lähtökohtamme on, ettei valvonnasta vähennetä. Myös me olemme huolissamme siitä, ettei kunnilla ole riittävästi resursseja.”

Ympäristölakien valvonta kuuluu ympäristökeskuksille ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Monipuolista osaamista vaativissa ympäristöasioissa kunnat ovat voineet tukeutua ympäristökeskuksiin. Aluehallintouudistuksen mukana häviää kuitenkin paitsi henkilöresursseja myös ympäristökeskukset nykymuodossaan.

”Taaksepäin mennään. Jo nyt Uudenmaan ympäristökeskus hukkuu töihin eikä kunnissa ole mahdollisuutta tehdä systemaattista valvontaa. Resurssien vähenemisellä olisi arvaamattomat seuraukset”, Vantaan ympäristöjohtaja Stefan Skog sanoo.

Skogin mukaan vain noin kymmentä prosenttia ympäristöluvan saaneista laitoksista valvotaan Vantaalla.

Kuntien ympäristöväkeä huolestuttavat erityisesti suunnitteilla olevat ympäristönsuojelulain uudistukset, joiden tavoitteena on keventää ympäristölupakäytäntöä. Silloin painopiste siirtyisi lupaehtojen säätämisestä jälkivalvontaan.

Kuntaliiton ympäristöpäällikön Maija Hakasen mukaan uuteen tilanteeseen mennään liian nopeasti ja väärässä järjestyksessä.

”Valtiolla ja kunnalla tulisi ensin olla esimerkiksi hyvät yhteiset tietojärjestelmät, jotka tekisivät työn helpoksi.”

Suurin osa ympäristörikoksista ei kantaudu poliisin korviin. Niistäkin tapauksista, jotka poliisin tietoon tulevat, selviää keskusrikospoliisin mukaan vain noin kolmannes. Viime vuonna poliisille tehtiin noin 500 ilmoitusta ympäristörikoksista.




Viite