Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ympäristöliikkeen keulahahmo rinnastaa ilmastonmuutoksen Hitleriin Guardianissa

7.1.2013 9.20

Lasse Leipola

Presidentti Barack Obaman saamattomuuteen kyllästynyt ympäristöaktivisti Bill McKibben rinnastaa ilmastonmuutoksen natsijohtaja Adolf Hitlerin nousuun eilen sunnuntaina brittilehti Guardianin sivuilla julkaistussa kirjoituksessa.

”Jos aiomme hidastaa sitä (ilmastonmuutosta), meidän täytyy leikata globaaleja päästöjä sensaatiomaisella nopeudella, joku viisi prosenttia vuodessa olisi oikeasti merkittävää”, McKibben kirjoittaa.

McKibben on yksi Yhdysvaltojen näkyvimpiä ympäristöaktivisteja. Hän on muun muassa perustanut Step It Up ja 350.org -ilmastokampanjat sekä ollut Keystone XL -öljyputken vastaisen liikehdinnän johtohahmo.

McKibben rinnastaa Yhdysvaltain ilmastopolitiikan nykytilanteen tilanteen Hitlerin nousuun ja toisen maailmansodan alkuun Euroopassa.

”Edes silloin, kun saksalaiset joukot vyöryivät halki Euroopan, Franklin Delano Roosevelt ei saanut amerikkalaisia ylös sohviltaan ja taistelemaan. Jopa ilmastodenialisteilla oli silloin oman vastineensa, jotka julistivat, ettei Hitleristä ole uhkaa Amerikalle”, McKibben muistuttaa.

Vasta japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin sai Yhdysvallat osallistumaan akselivaltojen vastaiseen sotaan. McKibbenin mukaan Obaman tulisi nyt tajuta oma Pearl Harbor -hetkensä.

”Luoja tietää, että hänellä oli tilaisuuksia vuonna 2012: historian lämpimin vuosi Yhdysvaltojen mannerosissa, hänen elämänsä ajan syvin kuivuuskausi sekä arktisen jään sulaminen, joka oli niin rajua, että liittovaltion johtava ilmastotieteilijä julisti sen 'planeetalliseksi hätätilaksi'”, McKibben kirjoittaa.

Hänen mukaansa Obaman tuli tehdä nyt kaikki se, mitä hän omalla toimivallallaan pystyy. Realistisina esimerkkeinä hän mainitsee ympäristövirasto EPA:n säätelyn kehittämisen ja Keystone XL -öljyputken pysäyttämisen.

McKibben on erityisen pettynyt siihen, että Obama on valintansa jälkeen nostanut työpaikat ja talouskasvun ilmastonmuutoksen hillinnän edelle.

”Aivan kuin toisen maailmansodan aikainen brittipääministeri Winston Churchill olisi julistanut 'Minulla ei ole muuta tarjottavaa kuin verta, raadantaa, kyyneliä ja hikeä. Ja luoja tietää, että se laskee kannatusta, joten unohdetaan koko homma.”

McKibbenin mukaan tavallisten kansalaisten ja ruohonjuuritason ilmastoliikkeen on nyt tehtävä kaikkensa.

”Ehkä jos me liikumme tarpeeksi nopeasti, tämä liian maltillinen presidentti lähtee imussa mukaan. Mutta me emme odota häntä. Emme voi.”




Viite