Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kumpaa enemmän?

Veronkorotuksia.
61% (159 ääntä)
Leikkauksia.
39% (103 ääntä)
Ääniä yhteensä: 262

* Veronkorotuksia.
* Leikkauksia.

Tuija Brax hakee Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulais-kaupunginjohtajaksi.Leena Hernesniemi / Wikimedia Commons

Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax pyrkii Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän ilmoitti asiasta vihreiden eduskuntaryhmälle tiistaina, ja asia oli vihreiden valtuustoryhmän käsiteltävänä keskiviikkona.

Paikka tuli auki, kun Tuula Haatainen (sd) valittiin Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa työssään maaliskuussa.

Apulaiskaupunginjohtajan valinnasta on tulossa Braxin ja Päivi Lipposen (sd) välinen kilpailu. Paikka on ollut korvamerkitty toiseksi suurimmalle ryhmälle. Helsingin voimasuhteet muuttuivat viime kuntavaaleissa, kun vihreät nousi sosiaalidemokraattien ohi.

"Haen tehtävää myös siksi, että vihreän ehdokkaan asettaminen on demokratian toteutumisen näkökulmasta oikein", Brax sanoo.

Brax perustelee hakuaan kuitenkin ennen kaikkea sillä, että hän on koko poliittisen toimintansa aikana ja kaikissa vaaleissa korostanut koulutusta avaimena hyvinvointiin, oikeudenmukaisuuteen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

"Minulla on yli neljän vuoden ministeriyden lisäksi johtajakokemusta myös puolueen ja eduskuntaryhmän johtamisesta. Viidennen kauden kansanedustajana ja kahden eri valiokunnan puheenjohtajana kokemukseni valtakunnan tasolta edesauttaisi sekin tehtävän hoitoa. Helsingin kunnallispolitiikassa olen ollut 1990-luvun alusta asti ja palvellut kuntalaisia kaupunginhallituksen jäsenenä, valtuuston varapuheenjohtajana ja vihreiden ryhmän johtajana."

Brax on koulutukseltaan juristi.

Ratkaisevassa roolissa valtuuston äänestyksessä tulee olemaan suurin ryhmä kokoomus. Valinta tehdään huhtikuussa.

Juha Honkonen

Pitäisikö Helsinkiin rakentaa Guggenheim-museo?

Kyllä.
16% (205 ääntä)
Ei.
84% (1080 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1285

* Kyllä.
* Ei.

Selviääkö euro vuodesta 2012?

Kyllä.
64% (108 ääntä)
Ei.
36% (62 ääntä)
Ääniä yhteensä: 170

* Kyllä.
* Ei.

Mikä Finlandia-ehdokkaista on paras kirja?

Huorasatu
27% (17 ääntä)
Hytti nro 6
23% (14 ääntä)
Isänmaan tähden
24% (15 ääntä)
Kallorumpu
2% (1 ääni)
Minä, Katariina
8% (5 ääntä)
William N. päiväkirja
16% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 62

* Huorasatu
* Hytti nro 6
* Isänmaan tähden
* Kallorumpu
* Minä, Katariina
* William N. päiväkirja

Tulisiko Suomen vetää rauhanturvajoukkonsa pois Afganistanista?

Ei, vaan joukot on pidettävä ennallaan.
22% (10 ääntä)
Kyllä ja lisätä sen sijaan siviilikriisinhallintaa.
33% (15 ääntä)
Kyllä ja vähentää myös muuta toimintaa maassa.
46% (21 ääntä)
Ääniä yhteensä: 46

* Ei, vaan joukot on pidettävä ennallaan.
* Kyllä ja lisätä sen sijaan siviilikriisinhallintaa.
* Kyllä ja vähentää myös muuta toimintaa maassa.

Kumman tapa suojella ympäristöä on tehokkaampi?

Greenpeace
37% (107 ääntä)
WWF
63% (180 ääntä)
Ääniä yhteensä: 287

* Greenpeace
* WWF

Pitäisikö jokaisella puolueella olla oma ehdokkaansa presidentinvaaleissa?

Kyllä.
26% (32 ääntä)
Ei.
74% (93 ääntä)
Ääniä yhteensä: 125

* Kyllä.
* Ei.

Uskotko uuden hallituksen tekevän edeltäjäänsä parempaa ympäristöpolitiikkaa?

Uskon.
45% (180 ääntä)
En.
55% (221 ääntä)
Ääniä yhteensä: 401

* Uskon.
* En.

Paras puoluesihteeri vihreille olisi mielestäni...

Heli Järvinen
20% (40 ääntä)
Panu Laturi
24% (47 ääntä)
Juhana Suoniemi
41% (81 ääntä)
Joku muu
15% (29 ääntä)
Ääniä yhteensä: 197

* Heli Järvinen
* Panu Laturi
* Juhana Suoniemi
* Joku muu

Paras puheenjohtaja vihreille olisi mielestäni...

Outi Alanko-Kahiluoto
26% (143 ääntä)
Mika Flöjt
25% (136 ääntä)
Ville Niinistö
33% (179 ääntä)
Anni Sinnemäki
15% (84 ääntä)
Ääniä yhteensä: 542

* Outi Alanko-Kahiluoto
* Mika Flöjt
* Ville Niinistö
* Anni Sinnemäki

Suurimmista puolueista hallituksessa tulisi olla...

...kokoomus, sdp ja perussuomalaiset.
61% (147 ääntä)
...kokoomus, sdp ja keskusta.
14% (34 ääntä)
...kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta.
6% (14 ääntä)
...sdp, perussuomalaiset ja keskusta.
16% (38 ääntä)
...jokaisen.
4% (9 ääntä)
Ääniä yhteensä: 242

* ...kokoomus, sdp ja perussuomalaiset.
* ...kokoomus, sdp ja keskusta.
* ...kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta.
* ...sdp, perussuomalaiset ja keskusta.
* ...jokaisen.

Millä perusteella annat äänesi?

Ehdokkaan persoona
8% (33 ääntä)
Puolueen ajamat asiat
80% (311 ääntä)
Vähiten ärsyttävä vaihtoehto
9% (36 ääntä)
En äänestä
3% (11 ääntä)
Ääniä yhteensä: 391

* Ehdokkaan persoona
* Puolueen ajamat asiat
* Vähiten ärsyttävä vaihtoehto
* En äänestä

Pitäisikö Suomen osallistua YK:n operaatioon Libyassa?

Kyllä.
37% (73 ääntä)
Ei.
63% (125 ääntä)
Ääniä yhteensä: 198

* Kyllä.
* Ei.

Pitäisikö Japanin ydinonnettomuuden vaikuttaa Suomen energiaratkaisuihin?

Kyllä
45% (79 ääntä)
Ei
55% (97 ääntä)
Ääniä yhteensä: 176

* Kyllä
* Ei

Sivut


Viite