Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Rehtori Sotamaalla on unelma

30.11.2007

Elina Hirvonen

Käyttäjän Elina Hirvonen kuva
Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.
Elina Hirvonen

Taideteollisessa korkeakoulussa Taikissa on teos, joka kutsuu ihmisiä ilmaisemaan itseään tyhjälle seinälle. Seinältä löytyy muun muassa piirros naisen sukupuolielimestä ja lause ”Rexi on sexihomo”.

Viime viikolla opiskelija halusi ilmaista jotain muuta. Hän kirjoitti täyteen töhrityn seinän viereen kannanoton huippuyliopistoa vastaan.

Korkeakoulun hallintojohtaja kutsui opiskelijan puhutteluun ja uhkasi viedä asian poliisille.

Suut jähmettyivät auki. Seinään töhritty runo ilmaisi sen, mitä suuri osa Taikin opiskelijoista ajattelee vauhdilla eteenpäin runnotusta huippuyliopistohankkeesta.


Viime viikolla taiteen alalla tapahtui myös muuta. Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaaleilla keskusteltiin suomalaisten elokuvien vahvuudesta.

”Kaikki haluavat aina kuulla suomalaisten mielipiteen”, kertoi tanskalainen elokuvalevittäjä rahoitusta koskevassa koulutustilaisuudessa. ”Suomalaisten näkemyksillä on maan kokoa paljon merkittävämpi arvo.”

Siellä, missä suomalaista elokuvaa opiskellaan, keskustellaan aivan muusta. Miten kävi niin, että taiteen ammattilaisten ja opiskelijoiden laajasta vastustuksesta huolimatta Taideteollisen korkeakoulun yhdistäminen huippuyliopistoksi Teknillisen korkeakoulun ja kauppakorkeakoulun kanssa näyttää lähes väistämättömältä?


Taikin rehtori Yrjö Sotamaa luonnehti päätöstä ”kehitysruiskeeksi, joka avaa tien uudistamiselle tavoitteena kirkkain kärki”.

Oman alani elokuvan kannalta näkemys tuntuu erikoiselta. Viimeksi kun tarkistin, suomalaisen elokuvan kirkkain kärki oli hanketta vastaan.

Pahimmassa tapauksessa huippuyliopiston pakkorunnominen johtaa elokuvaopetuksen kohtalokkaaseen näivettymiseen.


Keskustelussa Taikin ja huippuyliopiston suhteesta ihmetellään usein, mitä opiskelijat hörhöilevät, kun jo nimi kertoo, että kyseessä on myös teollinen koulu.

Taideteollisen korkeakoulun historiassa erilaisten alojen rinnakkaiselo on ollut rikkaus, mutta nyt siitä on tulossa vähemmän teollisten taidealojen kannalta katastrofi. Edes huippuyliopiston arkkitehdit eivät ole onnistuneet keksimään syytä muiden Taikin alojen kuin teollisen muotoilun liittämisestä uuteen yliopistoon.

Muut alat, mukaan lukien se vahva suomalainen elokuva, menevät pesuveden mukana.


Miksi? Siksi, että rehtori Yrjö Sotamaalla on Unelma, joka liittyy hänen puheidensa mukaan ”maailmantalouden kilpajuoksuun”, mutta ei millään tavalla oman koulun alojen kehittämiseen.

Siksi, että valta päättää taideopetuksen tulevaisuudesta on päätynyt ihmisille, jotka rakastavat messiaanisia puheita innovaatioista, mutta joilla ei ole alkeellisintakaan hajua siitä, miten syntyy tämän hetken yli puhuttelevaa taidetta – eikä riittävästi häveliäisyyttä tajuta, että heillä ei ole eväitä päättää asiasta.

Huippuyliopistoa koskeva päätöksenteko muistuttaa absurdiudessaan ja epädemokraattisuudessaan farssia musiikkitalosta. Ehkä siinäkin on lopulta jäljellä vain ruma monttu, jonka äärellä ihmetellään, että mitä nyt.





Viite