Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


8.10.2019

Ilmastokomissaariksi ehdolla oleva Frans Timmermans sanoi tiistai-iltana, ettei halua vielä sitoutua ajamaan 55 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä.

26.5.2015

Syksyllä 2011 Teknologiateollisuus varoitti, että rikkidirektiivistä aiheutuu ”jopa 1,2 miljardin euron eli 24 000 henkilötyövuotta vastaava lisäkustannus Suomen ulkomaankaupalle”. Arvio näyttää menneen pahasti pieleen.

2.10.2012

<p>EU:n ja Euroopan ulkopuolisten suurvaltojen välejä on kiristänyt EU:n yksipuolinen päätös aloittaa lentoliikenteen päästökauppa. Vastaavia markkinaehtoisia päästövähennyksiä suunnitellaan myös laivaliikenteeseen.</p>

8.3.2012

Lentoliikenteen päästökaupan kaltainen kiista uhkaa nousta myös merenkulun puolella. Merenkulkujärjestö IMO pohti asiaa viime viikolla pääsemättä juurikaan eteenpäin. EU aikoo aloittaa omat toimet, jos sopua päästövähennyksistä ei saada aikaan.

16.2.2012

<p>Meriliikenteen rikkipäästöjä halutaan rajoittaa vuosikymmenen puolivälistä lähtien Itämeren ja Pohjanmeren lisäksi myös eteläisessä Euroopassa.</p>

26.10.2011

<p>Teknologia-, Kemian- ja Metsäteollisuuden arvion mukaan direktiivi, joka rajoittaa terveydelle haitallisia laivojen rikkipäästöjä Itämerellä vuoden 2015 alusta, uhkaa vientiteollisuudessa jopa 24 000 työpaikkaa.</p>


Viite