Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


21.5.2018

”Ihmisen tulee olla koko ajan toimelias ja mieluiten näkyvillä julkisessa tilassa. Muuten häntä pidetään vähän epäilyttävänä.”

12.2.2018

Hallitus selättää työttömyyttä kymppilistallaan, johon sisältyy myös aktiivimalli ja nollatuntisopimusten kirjaaminen lakiin. Lista on jatkumoa 1990-luvun alusta vallinneelle uusliberalistiselle työllisyyspolitiikalle.

19.1.2018

Lääkärin vuoden loppuun määräämällä sairauslomalla olevalle pääkaupunkilaiselle kerrottiin te-toimistosta, että aktiivimallin vaatimukset koskevat myös tätä. Kela vahvistaa ongelman olemassaolon.

27.5.2015

Hallitusohjelmassa luvataan kehitellä viime kaudella kesken jäänyt osallistava sosiaaliturva. Työttömien velvoittaminen hommiin sosiaaliturvan eteen on Yhdysvalloista levinnyt muoti-ilmiö.

11.12.2013

<p>Hämmennys tekee hyvää Suomen konsensushakuiselle ja epäpoliittiselle ilmapiirille.</p>


Viite