Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


11.9.2019

Kansainvälinen tutkijaryhmä varoittaa, että kestävällä kehityksellä on merkittäviä esteitä. Ryhmän suomalaisjäsen professori Eeva Furman pitää huolestuttavana, että joissain asioissa on menty taaksepäin.

7.6.2019

Vihreiden johtotehtäviin pyrkivistä puolet suhtautuu varovaisen myötämielisesti siihen, että puhtaamman liikenteen saavuttamiseksi tarvitaan lisää kaivoksia.

7.6.2019

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopaisesta vastuullinen talouspolitiikka ei tarkoita vain leikkauksia vaan tehokasta kiertotaloutta ja osaamistaloutta.

26.11.2018

”Vaatteen korjaaminen ja käyttäminen loppuun on ympäristöteko.”

5.3.2018

”Pidän muovikeskustelua vouhotuksena. Mutta tänä talvena muovinkierrätystä ei enää voinut välttää. Testaan onko vastarintani muovinkierrätystä kohtaan järkevää.”

1.3.2018

Vihreiden Heidi Hautala välttelee muovia. Hänen työpaikallaan europarlamentissa juodaan vuodessa miljoona muovipullollista kivennäisvetttä. Hautalalla on ratkaisu, jolla ne saadaan pois.

25.2.2018

Vihreät haluaa kieltää ohuet hedelmäpussit ja kosmetiikan mikromuovit. Muovipakkausten pitää olla valmistajille kalliimpia ja kuluttajalle helpompia kierrättää.

19.9.2017

VTT on kehittänyt menetelmän, jolla käytöstäpoistetusta puuvillasta tehdään kuitua uusien vaateiden raaka-aineeksi.

8.12.2015

Suomeen valmistuu lähivuosina satoja miljoonia maksavia uusia jätteenpolttolaitoksia. Samaan aikaan EU vaatii, että jätteiden raaka-aineet saataisiin kiertoon.

8.12.2015

Korjauspajat palaavat kivijalkojen liiketiloihin ja tietokone kestää vuosikymmenen. Jos vanha sohva kyllästyttää, sen ilme on helppo päivittää ja loppuunkuluneet sohvan osat kierrätetään uusiksi huonekaluiksi. Tällaista maalailee Euroopan komission uusi kiertotalouspaketti.


Viite