Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


27.8.2018

Kehitysjärjestöjen rahoituksen osuus jää ensi vuonna alle puoleen aiemmasta. Sen sijaan yrityksien ja kansainvälisten toimijoiden rahoitus on kasvanut viime vuosina.

6.9.2017

Suomen kehitysyhteistyörahoja käytetään kyseenalaisiin sijoituksiin, sanoo yritystoiminnan vastuullisuutta valvova Finnwatch-järjestö. Kehitysministeri Kai Mykkäsen mukaan räikeimmät esimerkit ovat vanhentuneita.


Viite