Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

20.10.2017

Vihreiden eduskuntaryhmä ottaa kantaa #metoo-kampanjaan ja vaatii esimerkiksi toimivaa oppilashuoltoa, lisää turvakoteja ja translain muuttamista.

6.4.2017

Jopa sata seksuaalivähemmistöön kuulunutta henkilöä on pidätetty Tšetšeniassa ja useita on murhattu, kertoo venäläinen Novaja Gazeta.

22.11.2016

”Suurinta syyllistä syrjintään ja väkivaltaan ei tarvitse etsiä kaukaa.”

22.6.2015

"On vaan niin häpeällistä Suomelle, että meillä on niin kammottava ihmisoikeusloukkaus kuin pakkosterilointi vuonna 2015. Yritän esityksilläni puhua maailmaa vähän fiksummaksi paikaksi ja yksi niistä asioista, joista puhun, on translaki."

23.4.2015

Tähän asti kaikilla julkisilla klinikoilla on syrjitty naispareja, itsellisiä naisia ja transihmisiä. Valvira, tasa-arvovaltuutettu, eduskunnan oikeusasiamies ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen ovat huomauttaneet asiasta jo aiemmin.

11.12.2014

"Suomi on sitoutunut erilaisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Olisi aika kummallista, jos hallitus ei toimisi niiden linjausten perusteella, joita olemme itse olemme näihin sopimuksiin hyväksyneet."

1.12.2014

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino valitsi viikonloppuna Saara Ilvessalon ja Ozan Yanarin puheenjohtajikseen. He asettavat tavoitteikseen muun muassa perustulon ajamisen sekä sen, että ensi vuonna eduskuntaan valittaisiin ensimmäisen vinolaiset kansanedustajat.

28.11.2014

Tasa-arvoista avioliittolakia ajavasta kansalaisaloitteesta päätetään eduskunnassa iltapäivällä kello yhden jälkeen. Vihreä Lanka seuraa tunnelmia eduskunnassa, sen edustalla ja sekä ravintola DTM:ssä.

27.11.2014

66 prosenttia suomalaisista kannattaa tasa-arvoisia oikeuksia seksuaalivähemmistöille. Asia käy ilmi tutkimusyhtiö T-Median vuosittaiset Kansan arvot -tutkimuksesta.

16.5.2014

Suomi on pudonnut sijalle 17 kansainvälisessä Rainbow Europe -vertailussa, joka selvittää vuosittain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa eri puolilla Eurooppaa.

13.3.2014

Eduskunnan lakivaliokunta järjestää tänään torstaina julkisen kuulemisen liittyen tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn. Kymmeneltä alkavaa lähetystä voi seurata suorana eduskunnan verkkosivujen kautta. Vihreä Lanka seuraa kuulemista Twitterissä.

13.12.2013

Perussuomalaisten nuorten toiminnanjohtaja Sebastian Tynkkynen on kertonut julkisesti olevansa biseksuaali ja uskovainen. Onko hän kokenut suuntautumisensa vuoksi syrjintää?

19.9.2013

Selvästi yli puolet suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Puolen vuoden aikana asiaa ajavan kansalaisaloitteen on allekirjoittanut hieman yli 162 000 suomalaista.

19.9.2013

Suuri enemmistö armeijan käyvistä ei-heteroista miehistä salaa edelleen seksuaalisen suuntautumisensa varusmiespalveluksensa aikana epäasiallisen kohtelun pelossa.

10.7.2013

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty vetoaa viranomaisiin, jotta nämä eivät estäisi heinäkuun lopussa Vilnassa järjestettäväksi kaavailtua Baltic Pride -kulkuetta.

26.6.2013

Yhdysvaltain korkein oikeus on tuominnut samaa sukupuolta olevien avioliitot kieltävän lain perustuslain vastaiseksi. Äänin 5-4 syntynyttä ratkaisua on odotettu kuukausia.

19.3.2013

Tasa-arvoista avioliittolakia ajava kansalaisaloite on saavuttanut eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ennätyksellisen nopealla tahdilla. Aiemmin rajaan on yltänyt vain turkistarhausta vastustava aloite, johon nimienkeruu kesti noin viisi kuukautta.

19.3.2013

Tasa-arvoista avioliittolakia ajavaan kansalaisaloitteeseen kertyi ensimmäisen kahdeksan tunnin aikana lähes 5 000 allekirjoitusta. Tahdin jatkuessa eduskuntakäsittelyn edellyttämä 50 000 allekirjoituksen raja voi mennä rikki vielä tänään.

6.3.2013

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön tervehdys Mahdollisuus Muutokseen –kampanjan sivuilla hämmentää ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Hän viittaa kirjeessään uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen ja yleiseen elämänkatsomukseen vakaumuksena, valintana tai asenteena.

28.2.2013

Kansalaisten pettymys eduskunnan lakivaliokunnan eilistä päätöstä kohtaan on kanavoitunut Facebookiin, jossa jo yli 33 000 suomalaista on liittynyt Tahdon2013-ryhmään.

27.2.2013

Eduskunnan lakivaliokunta päätti tänään keskiviikkona äänin 9–8 jättää aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista käsittelemättä. ”Keskustelu ei kuitenkaan pääty tähän. Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta on tehty kansalaisaloite”, muistuttaa vihreiden Jani Toivola.

11.2.2013

”Nyt on poliittisen johtajuuden paikka: suomalaisten päättäjien on osoitettava, että laki ja oikeusvaltio on jokaisen suomalaisen ihmisen ihmisoikeuksien puolella – myös seksuaalivähemmistöjen”, Ville Niinistö kirjoittaa vihreiden sivuilla.

15.3.2012

Eduskunta aloittaa ensi viikon keskiviikkona tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn. Toteutuessaan laki korvaisi mahdollisuuden rekisteröidä parisuhteita kaikille avoimella oikeudella avioliittoon.

8.2.2012

76 kansanedustajan allekirjoittama aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista jätettiin keskiviikkona eduskunnan kansliaan. ”Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaan profiloitua asiassa, mutta kertoivat kannattavansa lakia”, sanoo Lasse Männistö.

11.1.2012

Suomeen pyrkivien homojen asemaan ei ole luvassa helpotusta – ainakaan lainsäädännön osalta. ”Hallitus ei näe tarpeellisena uudistaa turvapaikkahakemuskäytäntöä ohjaavaa lainsäädäntöä”, maahanmuuttoasioista vastaavan Päivi Räsäsen erityisavustaja Marjo Loponen sanoo.

28.9.2011

Tasa-arvoista avioliittolakia koskeva lakialoite sallisi perheen ulkopuolisen adoption samaa sukupuolta oleville pareille. ”Samat tiukat säännöt koskisivat kaikkia pareja”, kokoomuksen Lasse Männistö sanoo.

5.7.2011

Sukupuolineutraali avioliitto ei välttämättä toteudu, koska avioliittoasioita valmistelevan lakivaliokunnan jäsenistä enemmistö ei kannata lakialoitetta samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon ja adoptioon.

1.7.2011

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola kertoo blogissaan, ettei ole Pride-ihminen – tai ei ole ainakaan ennen sitä ollut, vaikka onkin avoimesti homoseksuaali.

1.7.2011

Mr. Gay Finland- kisan voitti eilen torstaina järjestetyssä finaalissa 25-vuotias Jussi Laitinen Helsingistä. Yleisön suosikiksi valittiin 24-vuotias tamperelainen Nico Siukola.

30.6.2011

Kolmetoista suomalaista opiskelija- ja nuorisojärjestöä on pettyneitä siihen, että hallitusohjelmaan ei kirjattu tasa-arvoisen avioliittolain toteutumista.

27.6.2011

Suomen suurin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tapahtuma Helsinki Pride käynnistyy tänään maanantaina, kun Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen julistaa kaupunkiin Pride-rauhan Kolmen sepän patsaalla kello 15.30.

14.4.2011

Seuraava askel homojen oikeuksissa, sukupuolineutraali avioliittolaki, voi kuitenkin lykkääntyä vuosien päähän, jos arvokonservatiivit menestyvät vaaleissa ja löytävät toisensa tämän jälkeen hallitusneuvotteluissa.

29.3.2011

”Monet kirkon jäsenet ovat pettyneitä kirkon toimintaan ja kokevat, että kirkko tukee näitä järjestöjä rahoittaessaan niitä”, joukko kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäseniä toteaa avoimessa kirjeessä Kirkkohallitukselle.

26.3.2011

Vihreiden kampanjasivustolla voi allekirjoittaa sitoumuksen, ettei mene naimisiin ennen kuin se on mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille.

25.3.2011

Nuortenmedia Nuotan kohua herättänyt Älä alistu! -kampanja on päättynyt. Homojen eheyttämistä käsitellyt video ehti herättää runsaasti pahennusta ja aiheuttaa satoja kirkosta eroamisia.

24.3.2011

Palmusunnuntaina kerättävä sadantuhannen euron kolehti ohjataan Suomen raamattuopiston nuorisotyöhön. Opisto on homoja eheyttämään pyrkivän Älä alistu-kampanjan takana.

22.3.2011

”Kansanedustajat eivät ole teologeja. Poliitikkojen tehtävä ei ole ottaa kantaa uskonnollisten yhdyskuntien opillisiin asioihin. Mutta kun uskonnolla satutetaan nuoria, on jokaisen velvollisuus puuttua asiaan”, kansanedustaja Oras Tynkkynen kirjoittaa.

22.2.2011

Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää maasta zimbabwelaisen homoseksuaalin Farain, joka haki turvapaikkaa Suomesta nyt kolmatta kertaa.

14.12.2010

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter vähättelee seksuaalivähemmistöjen huolta vuoden 2022 MM-kisaisännästä.

8.12.2010

Youtubessa jo 56 000 kertaa katsotusta Kaikki muuttu paremmaksi -videosta on tehty samanniminen kirja. Kirjan tuotoilla kehitetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton nuorille suuntaamia puhelin- ja nettitukipalveluita.

8.11.2010

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino haastaa opiskelijajärjestöt mukaan Kaikki muuttuu paremmaksi- kampanjaan.

2.11.2010

Eroakirkosta.fi-palvelu on tutustunut viime viikkoina kirkosta eronneiden antamaan palautteeseen. Vain kolmanneksessa palautteista mainitaan homojen oikeudet kirkossa.

26.10.2010

”Meidänkin perheessä on mietitty, tulisiko kirkollinen vihkiminen ajankohtaiseksi, jos lainsäädäntö Suomessa muuttuu Ruotsin kaltaiseksi. Voi olla”, kansanedustaja Pekka Haavisto kirjoittaa tuoreessa kirjassaan.

20.10.2010

Päivi Räsäsen homokommentit tuovat jäseniä kristillisdemokraateille ja Facebookin tukiryhmille. Kirkosta eronneita on jo lähes 30 000.

18.10.2010

Räsänen sanoi Aamu-TV:n haastattelussa, että nykyinen erotulva on pientä sen rinnalla, mitä tapahtuu, jos kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen.

14.10.2010

Eroa kirkosta -palvelu teki keskiviikkona uuden ennätyksen ja vilkas tahti on jatkunut myös torstaina. Muutamassa päivässä kirkosta on eronnut tuhansia suomalaisia.

13.10.2010

TV2:n eilen tiistaina esittämä Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta ajoi monet eroamaan kirkosta. Ohjelman alkaessa päivän aikana oli eronnut 150 henkilöä, mutta kolme tuntia myöhemmin eronneita oli jo 372.

15.7.2010

Argentiina on hyväksynyt ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana lain, joka antaa samaa sukupuolta oleville oikeuden avioliittoon ja adoptioon.

7.7.2010

Vihreät naiset vaatii toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Samaa sukupuolta olevien parien parisuhdeväkivalta ja seksuaalinen väkivalta jää usein tunnistamatta.

2.7.2010

Oikeusministeri Tuija Brax ja kansanedustaja Oras Tynkkynen kritisoivat sitä, etteivät samaa sukupuolta olevat parit voi edelleenkään adoptoida yhdessä lasta tai saada automaattisesti yhteistä sukunimeä.

2.7.2010

Suomi on saanut ensimmäisen Mr. Gay Finlandinsa. Homojen kauneusmittelön voitti 27-vuotias oikeustieteen opiskelija Kenneth Liukkonen Turusta.

28.6.2010

Ulkoministeri Alexander Stubb tuo tervehdyksensä pride-väelle, kun Suomen suurin seksuaalivähemmistöjen tapahtuma Helsinki Pride avataan kolmen sepän patsaalla tänään maanantaina.

14.6.2010

Tutkijan mukaan olisi rohkeaa vetää päätöksistä sellaisia johtopäätöksia, että kokoomuksessa olisi tapahtunut pysyvä suunnanmuutos.

10.6.2010

Uusi heteroystävällinen normihomolehti NHL ilmestyy lehtitelineisiin tänään torstaina. Ilmaisjakelulehden voi kaapata käsiinsä Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

19.5.2010

Ulkoministeri Alexander Stubb on Helsinki Pride 2010 -tapahtuman suojelija. Hän osallistuu myös tapahtuman avajaisiin Kolmen sepän patsaalla 28. kesäkuuta.

17.5.2010

Homottelu on tavallisimpia kiusaamisen muotoja kouluissa, huomauttaa Seksuaalinen tasavertaisuus Seta kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä.

3.3.2010

"Toivon, että KKO:n päätöksellä olisi ohjaava vaikutus käräjäoikeuksiin", sanoo Setan vs. pääsihteeri Tanja Lehtoranta.

20.1.2010

Jo 32 helsinkiläisyritystä on lähtenyt mukaan hankkeeseen, jolla edistetään Helsingin kuvaa homoystävällisenä matkailukohteena.

1.12.2008

Setan uusi puheenjohtaja Outi Hannula vaatii ulkoisen adoption avaamista nais- ja miespareille. ”Oli hienoa, että perheen sisäiseen adoptioon liittyvässä eduskunnan lähetekeskustelussa kansanedustajat nostivat lapsen edun vahvasti esiin."

20.11.2008

Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, samaa sukupuolta olevat vanhemmat voivat pian adoptoida toistensa lapset. Lakiesitys perheen sisäisestä adoptiosta tulee ensi viikolla eduskuntaan.

5.11.2008

Apple on lahjoittanut 100 000 dollaria kampanjalle, joka vastustaa homojen avioliitto-oikeuden kieltämistä Kaliforniassa. Myös Google on ilmoittanut vastustavansa lakiehdotusta.

1.9.2008

Seta vaatii samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuutta myös vieraan lapsen adoptioon. Nyt puolisot voivat hakeutua adoptioprosessiin yksin, mutta eivät yhdessä.

14.8.2008

Suomalaisten suhtautuminen homoparien siunaamiseen on muuttunut myönteisemmäksi, kertoo Aamulehti. Yli puolet suomalaisista pitää kirkkoa asiassa liian vanhoillisena.

2.6.2008

Oikeusministeriön työryhmä esittää rekisteröidyssä parisuhteessa eläville mahdollisuutta adoptoida parisuhteen toisen osapuolen lapsi. Nyt tämä on mahdollista vain aviopareille.

Viite