Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Petteri Taalas – ilmastoasiantuntija

Petteri Taalas

27.11.2009 13.00

Hanna Eriksson

Milloin? 14.–18. joulukuuta.

Miksi? 30 vuoden jälkeen poliitikot vihdoin kuuntelevat.

Kööpenhaminaan lähtee useita Suomen IPCC-ryhmän jäseniä, muun muassa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas, VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Savolainen ja tilastopäällikkö Riitta Pipatti Tilastokeskuksesta, sekä esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin tutkijoita.

Petteri Taalas osallistuu itse ilmastokokouksen lisäksi ainakin IPCC:n, Maailman ilmatieteenjärjestön ja YK:n ympäristöohjelman Unepin tilaisuuksiin.

Onko tieteentekijöillä Kööpenhaminassa enää mahdollisuuksia vaikuttaa?

”IPCC on neuvotteluissa keskeisin neuvonantaja. Useiden maiden ilmatieteen laitosten edustajilla on myös sanavaltaa omissa delegaatioissaan. Kyllä Kööpenhaminassa on vielä mahdollisuuksia”, Taalas sanoo.

Taalas uskoo lujasti Kööpenhaminan tuloksiin, vaikka Yhdysvalloissa ilmastolain käsittely on kesken.

”On tiedetty jo vuoden ajan, ettei Yhdysvallat ehdi saada ilmastolakia valmiiksi ennen Kööpenhaminaa. Nyt on kuitenkin parempi hetki kuin koskaan saada jotain myönteistä aikaan. Viimeiset 30 vuotta ovat olleet ilmastotieteilijöille turhattavia, kun poliittinen tahto ilmastonmuutoksen torjumiseksi on puuttunut. Nyt sitä ei enää puutu.”

Taalas ei usko, että valtiojohtajat tulevat kokoukseen vain hymyilemään ja kuvattaviksi.

”On erittäin tärkeää, että valtioiden johtajat ovat paikalla. Se osoittaa asian merkittävyyden. Maailman keskeiset johtajat aikovat nyt ensimmäistä kertaa vakavasti saada sopimuksen aikaan.”


Lisää aiheesta:



Viite