Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Lentokone.
Ekologista ja ekonomista. Moni lentoyhtiö voisi leikata käyttämänsä polttoaineen määrä.SXC

Ekologista ja ekonomista. Moni lentoyhtiö voisi leikata käyttämänsä polttoaineen määrä.

Jopa neljännes hukkaan – lentoyhtiöiden polttoaineen käytössä huimia eroja

11.9.2013 10.17

Lasse Leipola

Monet lentoyhtiöt voisivat parantaa huimasti polttoainetehokkuuttaan. International Council on Clean Transportation selvitti viidentoista amerikkalaisen lentoyhtiön polttoaineen käyttöä.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että esimerkiksi American Airlines käyttää vastaavan kuljetuksen järjestämiseen 23 prosenttia enemmän polttoainetta kuin selvityksen tehokkaimmaksi osoittautunut Alaskan Airlines.

Lentoyhtiöiden välisiä eroavaisuuksia selittävän muun muassa erilaisen kaluston käyttö, istuimien tiheys, lentojen täyttöaste sekä erot muun muassa tankkaamista ja nousua koskevissa toimintatavoissa.

Selvityksen mukaan polttoainetehokkuuden ja taloudellisen kannattavuuden välillä ei kuitenkaan ole yhteyttä, sillä esimerkiksi vertailun tuhlailevin yhtiö, Allegiant Air, oli myös vertailun tuottoisin.

Lentoliikenteen päästöjen rajoittamisesta on määrä sopia kahden viikon kuluttua Montrealissa alkavassa YK:n alaisen ilmailujärjestö ICAO:n yleiskokouksessa.

liikenne  lentoliikenne 




Viite