Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Posiva

Onkalo.
Viimeinen matka. Posiva uskoo, että ydinjätteiden loppusijoittaminen Onkaloon alkaa vuonna 2020.Posiva

Viimeinen matka. Posiva uskoo, että ydinjätteiden loppusijoittaminen Onkaloon alkaa vuonna 2020.

Posiva hakee ydinjätteen loppusijoitukselle lupaa 2012

10.3.2010 10.31

Lasse Leipola

Posiva kaavailee ydinjätteen loppusijoituslaitokselle tarvittavan rakennuslupahakemuksen jättämistä vuonna 2012.

”Kuluvan ja ensi vuoden aikana loppusijoitussyvyydelle louhitaan tutkimus- ja demonstraatiotilat”, sanoo toimitusjohtaja Reijo Sundell.

Loppusijoitukseen tarkoitetun ydinjätehauta Onkalon rakennustyöt aloitettiin vuonna 2004 ja louhinnassa on määrä saavuttaa 420 metrin loppusijoitussyvyys tänä keväänä.

Rakentamisen rinnalla Posiva on tehnyt loppusijoitustekniikan tutkimus- ja kehitystyötä.

”Olemme panostaneet viime vuosina pääasiassa loppusijoituskapselin valmistus-, sulkemis- ja tarkastustekniikkaan, nyt Posivan resursseja kohdennetaan erityisesti loppusijoituskapselia ympäröivän bentoniittipuskurin ja tunnelien täytössä käytettävän savimateriaalin tutkimukseen ja valmistustekniikkaan”, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Äikäs.

Posivan tavoitteena on aloittaa kapselointilaitoksen rakentaminen vuonna 2015 ja hakea valtioneuvostolta lupaa ydinjätteen loppusijoitukseen vuonna 2018. Laitos on määrä ottaa käyttöön vuonna 2020.

ydinjäte 




Viite