Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vesi nousee Pohjanmaalla – ”merkittävä tulvariski”

16.4.2013 11.50

Lasse Leipola

Suomen ympäristökeskus varoittaa tulvista Pohjanmaalla. Lämmin sää ja vesisateet ovat nopeuttaneet lumien sulamista niin paljon, että esimerkiksi Laihianjoen pinta on noussut vuorokaudessa metrillä ja tulvahuippu lähestyy poikkeuksellisen nopeasti.

”Mikäli sää ei viilene, tulva on Etelä-Pohjanmaalla huipussaan jo viikonloppuna”, johtava hydrologi Bertel Vehviläinen sanoo Syken tiedotteessa.

Tulvahuippu ja mahdolliset jääpadot voivat paikoitellen nostaa vedet niin korkealle, että rantakiinteistöille aiheutuu merkittäviä tulvavahinkoja. Ensimmäisiä jääpatoja onkin jo poistettu muun muassa Kimojoelta ja Lapväärtin-Isojoelta.

tulvat 




Viite