Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Puheenjohtajat
Ilmastovaalit 2019? Puheenjohtajien vastauksien perusteella ilmastonmuutos voisi nousta ensi keväänä ensimmäistä kertaa isoksi vaalikysymykseksi.

Ilmastovaalit 2019? Puheenjohtajien vastauksien perusteella ilmastonmuutos voisi nousta ensi keväänä ensimmäistä kertaa isoksi vaalikysymykseksi.

Analyysi

Arvioimme puheenjohtajien vastukset Hyvän sään aikana -kyselyyn – puolueiden ilmastokannoista puuttuu puhti

13.8.2018 12.23

Lasse Leipola

Puolueet tunnustavat ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeyden, mutta tehokkaat toimet ja niiden kiireellisyys eivät vielä nouse vahvasti esiin.

Hyvän sään aikana -tietokirjan kirjoittanut työryhmä kysyi ilmastokantoja kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta. Vastaukset julkaistiin samannimisellä verkkosivustolla eilen sunnuntaina.


Vastauksissa otettiin ilmastonmuutos tosissaan ja lähes kaikilla puheenjohtajilla oli konkreettisia toimia mielessään. Sen sijaan nykyisen ilmastotavoitteiden kiristäminen ei noussut kovinkaan vahvasti esiin vaan vastuuta vyörytettiin muun muassa kuluttajien ja yritysten harteille.

Vihreä Lanka perkasi vastauksista konkretiaa ja kunnianhimoa. Konkretian osalta tarkasteltiin erityisesti asioita, joihin on mahdollista vaikuttaa poliittisesti. Kunnianhimon tasoa verrattiin katsomalla, miten vastauksissa suhtauduttiin Suomen nykyiseen ilmastopolitiikkaan.

Arviot puheenjohtajien vastauksista

Touko Aalto, vihreät

Konkretia: erinomainen. Selkeät aikataulut muun muassa turpeesta ja maakaasusta luopumiseen sekä henkilöautoliikenteen päästöttömyyteen. Ilmastorahoituksen kasvattaminen. EU-päästökaupan korjaaminen.

Kunnianhimo: korkea. Nykypolitiikan riittämättömyys sekä kunnianhimoisempi vaihtoehto sille ovat selvästi esillä vastauksissa.

Li Andersson, vasemmistoliitto

Konkretia: erinomainen. Lukuisia konkreettisia toimia, jotka kuuluvat poliittisen päätöksenteon piiriin. Esimerkiksi kansallisen päästövähennystavoitteen kiristäminen, ilmaston laaja huominen budjetoinnissa ja työ EU:n päästövähennystavoitteen kiristämiseksi.

Kunnianhimo: korkea. Andersson toteaa selvästi, että toimet eivät ole riittäviä.

Sari Essayah, KD

Konkretia: heikko. Epämääräiset viittaukset energiansäästöön ja "porkkanoihin", joilla kannustetaan parempiin kulutus- ja energiavalintoihin.

Kunnianhimo: KOHTUULLINEN. ”Suomella olisi muuallekin päin paljon annettavaa energiapolitiikan osalta. Suomi voisi tehdä enemmän kuin tällä hetkellä tekee.”

Jussi Halla-aho, PS

Konkretia: heikko. Kevyen liikenteen ja julkisen liikenteen edistäminen.

Kunnianhimo: olematon. Halla-aho ilmaisee lähinnä huolensa siitä, että Suomi Euroopassa ja Eurooppa maailmassa tekevät liikaa: ”Tavoitteet eivät voi olla niin kunnianhimoisia, että niillä siirretään tuotanto pois täältä.”

Anna-Maja Henriksson, RKP

Konkretia: heikko. ”Puurakentamista pitäisi lisätä myös kerrostalojen osalta.”

Kunnianhimo: HEIKKO. Suomi on Henrikssonin mukaan onnistunut ja epäonnistunut ilmastopolitiikassaan. Epäonnistumista ei kuitenkaan eritellä tarkemmin eikä kunnianhimon nostamisesta ole mainintaa.

Petteri Orpo, kokoomus

Konkretia: hyvä. Verotuksen painopisteen siirtäminen ansiotuloista haitta- ja ympäristöveroihin. Nopeiden raideyhteyksien kehittäminen. Julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen parantaminen.

Kunnianhimo: heikko. Orpo ei esitä kunnianhimon nostamista nykylinjaan verrattuna.

Antti Rinne, SDP

Konkretia: kohtuullinen. Kulutuksen ohjaaminen verotuksella ympäristöystävällisempään suuntaan ja sähköautoverkoston suosiminen ovat toimina hyviä, mutta jäävät epämääräisiksi.

Kunnianhimo: kohtuullinen. Rinne haluaisi lisätoimia liikenteen ja maatalouden päästöjen vähentämiseksi sekä kuluttajatietoisuuden parantamiseksi.

Juha Sipilä, keskusta

Konkretia: kohtuullinen. Kiinteistökohtaisen lämmityksen ottaminen päästökauppaan. Joukkoliikenteen kehittäminen.

Kunnianhimo: kohtuullinen. Sipilän mukaan energiantuotannon tavoitteissa on kiristämisen varaa.

Sampo Terho, sininen tulevaisuus

Konkretia: erinomainen. Terhon mukaan sinisten ensi vuoden vaalikampanja on eettisin, mitä on koskaan Suomessa nähty, koska jaettavaa materiaalia tulee olemaan hyvin vähän. Ilmastotoimena tämä on toki vähäpätöinen, mutta kiistatta hyvin konkreettinen. Terho mainitsee myös puhtaiden teknologioiden kehittämisen ja vientituotteiden ekologisuuden.

Kunnianhimo: heikko. Terhon mukaan Suomi on sitoutunut koviin tavoitteisiin ja pitää niistä kiinni. Suurempaa kunnianhimoa ei kaivata.

ilmastonmuutos  eduskuntavaalit 2018  puoluejohtajat  Vihreät 




Viite