Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Miikka Kiminki

Pohjoisesta etelään. Vihreiden uudet varapuheenjohtajat Jaakko Mustakallio (vas.), Riikka Karppinen ja Fatim Diarra tuovat vihreiden puheenjohtajistaan entistä laajempaa maantieteellistä kattavuutta.  Miikka Kiminki

Pohjoisesta etelään. Vihreiden uudet varapuheenjohtajat Jaakko Mustakallio (vas.), Riikka Karppinen ja Fatim Diarra tuovat vihreiden puheenjohtajistaan entistä laajempaa maantieteellistä kattavuutta. 

Eduskuntavaalien lappilainen yllättäjä Riikka Karppinen äänivyöryllä vihreiden varapuheenjohtajaksi

15.6.2019 18.04

Jenni Leukumaavaara

Vihreät on valinnut kolmen varapuheenjohtajan joukkonsa.

Valituiksi tulivat sodankyläläinen Riikka Karppinen, helsinkiläinen Fatim Diarra ja tamperelainen Jaakko Mustakallio.

Kaikki varapuheenjohtajat ovat vihreiden valtuutettuja omissa kunnissaan.

Yhdessä tänään valitun puheenjohtajan Maria Ohisalon kanssa he muodostavat siis vihreiden puheenjohtajanelikon.


Karppisen äänimäärä ylitti äänikynnyksen jo ensimmäisellä kierroksella. Toisena valituksi tuli Diarra ja kolmantena Mustakallio.

”Eiköhän tällä päätöksellä viimeistään kumota se, että vihreät olisi vain kaupunkilaisten puolue”, Karppinen sanoi.

Karppinen keräsi eduskuntavaaleissa vihreistä kolmanneksi eniten ääniä Pekka Haaviston ja Maria Ohisalon jälkeen.

Eräällä tavalla Karppinen on myös Suomen korkean äänikynnyksen ja epäreiluksi koetun vaalitavan kasvot, koska hän ei hurjasta äänimäärästään huolimatta päässyt eduskuntaan.

Karppinen aikoo kiertää paljon kentällä, kannustaa vihreitä paikallistason toimijoita ja vakiinnuttaa toimintaa myös pienemmillä paikkakunnilla. Karppisen katse on kahden vuoden päästä olevissa kuntavaaleissa, joista hän haluaa lisää voittoja myös maakunnissa.

Lappilainen varapuheenjohtaja on myös imagokysymys, Karppinen sanoo.

”Hallituspuolueen varapuheenjohtaja on sodankyläläinen. Kaupunkien ulkopuolella usein kuulee vielä puhuttavan siitä, että vihreät on vain Etelä-Suomen tai kaupunkien puolue. Nyt voi sanoa, että se ei pidä paikkaansa.”


Fatim Diarra muistutti voittopuheessaan, että hyvästä vaalimenestyksestä ja hallitusohjelmasta huolimatta hallitustaival on vihreille vaikea.

”Meidän on pidettävä huolta siitä, että vihreät tekee hyvää eläinoikeuspolitiikkaa ja puolustaa ilmastoa”, Diarra sanoi.

Diarra aikoo tuoda puolueeseen ”poliittista hoksnokkaa” ja strategista ajattelua mieluummin kaksien vaalien päähän.

Jaakko Mustakallio haluaa varapuheenjohtajana pitää ilmastopolitiikan kirkkaana.

”Käymme ilmastovaaleja joka ikinen päivä. Haluan tuoda sitä profiilia ja näkemystä puoluejohtoon.”

Kauppatieteiden maisterina Mustakallio haluaa myös varmistaa, ettei työllisyys- ja talouspolitiikkaa tehdä ilmaston kustannuksella.

Kaikki varapuheenjohtajat ovat korostaneet tarvetta tuoda kentän ääntä puheenjohtajalle ja ministeripöytiin. Samaa korosti puoluesihteeriksi tänään valittu Veli Liikanen, joka aiemmin toimi varapuheenjohtajana.

Vihreät  varapuheenjohtaja 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.