Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

iStock

Turbulenssia tulossa. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös rahan liikkeisiin.iStock

Turbulenssia tulossa. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös rahan liikkeisiin.

Ilmastoriskit alkavat näkyä sijoituksissa: ”Ala heräsi nelisen vuotta sitten”

17.12.2018 10.43

Riikka Suominen

”Sijoitusala heräsi nelisen vuotta sitten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin", sanoo työeläkeyhtiö Varman varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Se tarkoittaa kaikkien suorien sijoitusten – ja myös välillisten, esimerkiksi indeksirahastojen – läpikäyntiä. Hiilikaivoksiin Varma ei ole sijoittanut, mutta esimerkiksi öljyalan yrityksiä sijoituksista löytyy muutamia.

Tällaiset linjaukset ovat merkittäviä, sillä eläkevakuutuksissa liikkuu paljon rahaa. Yksin Varman sijoitusten arvo on 47 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti on ensi vuonna noin 55 miljardia euroa.

Sijoittajien mukaan maat ja yhtiöt, jotka etujoukoissa toteuttavat Pariisin sopimusta, voivat hyötyä taloudellisesti ja houkuttelevat lisää sijoituksia.

Aikaisemmin syksyllä kansainvälinen raportti arvioi, että Pariisin sopimuksen vaatimat ilmastotoimet luovat 26 biljoonan dollarin markkinat ja kymmeniä miljoonia työpaikkoja vuoteen 2030 mennessä.


Sijoituksiin
vaikuttaa moni muukin asia kuin valtioiden ilmastopolitiikka.

”Tuuli- ja aurinkovoima toimivat ilman tukia jo monessa maassa. Ne ovat sijoittajille aiempaa houkuttelevampi kohde, koska ei tarvitse miettiä, vaikuttaako hallituksen vaihtuminen energiatukiin”, sanoo vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela Varmasta.

Myös kuluttajien asenteet vaikuttavat. Esimerkiksi monissa maissa kuluttajat ovat alkaneet karsastaa dieselautoja, ja niiden hinnat ovat tippuneet.

Ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista on puhuttu jo ainakin vuodesta 2006. Silloin ekonomisti Nicholas Sternin raportti listasi Britannian hallitukselle, millaisia talousvaikutuksia ilmastokriisi aiheuttaa.

Ilmastokriiisin näkyminen sijoituksissa on kestänyt pitkään. Skenaariot ovat olleet taloustieteilijöille vaikeita hahmottaa, sanoo Varman Rytsölä.

”Ilmaston lämpenemisen seurausten mallintaminen on erittäin vaikeaa. Siksi sitä ei juurikaan käytetä. Nyt ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ovat alkaneet realisoitua yritystasolla. Sieltä ilmiö heijastuu makrotasolle vähitellen.”

Yksi esimerkki ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista yrityksille on Rein-joen veden vähyys.

”Kemianyhtiö BASF kertoi tekevänsä 200 miljoonaa euroa  vähemmän tulosta, kun Reinin vedenpinta oli alempana. Tällaisia esimerkkejä alkaa nyt näkyä", sanoo vastuullisen sijoittamisen johtaja Kaskela.


Nykyään sijoittajien on helpompaa vertailla yritysten ja sijoitussalkkujen päästöjä.

"Aiemmin piti lukea kymmenien yritysten 200-sivuisia vastuulisuusraportteja. Niiden vertailu oli vaikeaa", sanoo Rytsölä.

Nykyään markkinoilla toimii esimerkiksi konsulttiyrityksiä, jotka luokittavat yhtiöidä niiden vastuullisuuden perusteella.


Varma on yksi sijoittajista, jotka vaativat päättäjiltä tehokkaampia ilmastotoimia.

Yli 400 institutionaalista sijoittajaa, joiden sijoitusvarallisuus on 28 biljoonaa euroa, vetosi viime viikolla Puolan Katowicessa kokoontuvaan ilmastohuippukokoukseen.

Sijoittajat ovat huolissaan, ettei Pariisin sopimuksessa päätetty lämpenemisen rajaaminen kahteen asteeseen ole toteutumassa. Nykyisellä päästötahdilla ilmasto lämpenee jopa neljä astetta. Jos kaikki maan toteuttaisivat Suomen tämän hetkistä ilmastopolitiikkaa, ilmasto lämpenisi 3,5 astetta.

Sijoittajien mukaan ilmastokriiisin seuraukset ovat riski taloudelle, yhteiskunnille ja rahoitusjärjestelmälle.

Suomessa toimivista sijoittajista vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Varman lisäksi esimerkiksi Nordea, Nordea, Lähi-Tapiola ja Aalto-yliopiston säätiö.

Korjattu 18.12.2018 klo 15 kemianalan yrityksen nimi oikeaan muotoon.

sijoittaminen  yritysvastuu  ilmastonmuutos  ilmastoneuvottelut  työeläkkeet 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.