Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pekka Haavisto/Otava

Pekka Haavisto/Otava

Interrail-asiantuntija Pekka Haavisto: Junasta pitäisi tulla vallitseva matkustustapa Euroopassa

18.1.2019 11.10

Riikka Suominen

Pekka Haavisto oli reilaajien ensimmäistä sukupolvea. Haavisto oli vain 16-vuotias, kun hän lähti parhaan kaverinsa kanssa junalla halki Euroopan – Balkanilta Espanjaan.

Pojat nukkuivat junan lattioilla, puistoissa ja asemilla. Kotiin ei soitettu kuukauden aikana kertaakaan.

”Soittaminen oli kallista. Halusimme säästää kullanarvoista matkakassaa patonkiin ja limuun. Lähetimme kerran viikossa kotiin postikortin. Ne saapuivat yleensä vasta matkan jälkeen”, Haavisto kertoo.

Maailma on muuttunut. Tänä päivänä harva laskisi teinejä kahdestaan reissuun.

”Ehkä Eurooppa oli silloin vähän enemmän lintukoto, mutta muistan hyvin Saksan junista etsintäkuulutukset. Niissä oli Baader-Meinhofin terroristien naamoja ja punaisella ruksilla oli vedetty yli ne henkilöt, jotka oli löydetty tai kuolleet. Kyllä silloinkin puhuttiin terrorismista.”


Suomen ensimmäisen interrail-oppaan
kirjoitti Pekka Haavisto vuonna 1977. Viime kesänä hän lähti uudestaan reilaamaan.

”Halusin tavata muita kuin poliitikkoja ja diplomaatteja ja puhua tavallisten ihmisten kanssa siitä, mihin Eurooppa on menossa.”

Matkastaan Haavisto kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Siinä hän kuvaa esimerkiksi pysähdyksiään Puolassa ja Unkarissa, jotka nyt käpertyvät sisäänpäin ja etääntyvät demokraattisista arvoista.

Toisaalta puolalainen nuori Auschwitzin opas Kris kertoi, että hallitseva Laki ja oikeus -puolue yrittää auttaa köyhiä ja vanhuksia.

”Tällainen keskustelu auttaa ymmärtämään, miksi joillakin poliittisilla liikkeillä on kannatusta”, Haavisto sanoo.

1970-luvulla interraililla oli poliittinen ulottuvuus. Reilikortilla pääsi kurkistamaan myös rautaesiripun taakse: Unkariin, silloiseen Jugoslaviaan ja Romaniaan.

”Länsinuoret tapasivat siellä asuvia nuoria ja väitän, että rautaesiripun kaatuminen liittyi niihin uuden sukupolven kontakteihin”, Haavisto sanoo.


Ilmaston vuoksi junasta
pitäisi tehdä nyt ykkösmatkustustapa Euroopassa. Haavisto sai kesällä huomata, että siihen on vielä matkaa.

Lentomatkustus on hyvin standardoitua: asemilla on samat palvelut ja kaikki tietävät, mikä on bisnesluokan ja economy-luokan eron. Junissa on sen sijaan kirjavat kansalliset käytännöt. Toisinaan paikkalippujen yksityiskohtien tai junan ja lauttasataman välisen liityntäliikenteen selvittäminen vaatii salapoliisityötä.

”Auta armias, kun pitää selvittää, mitä ovat Italian tai Ranskan eri junaluokat. Jossain paikoissa junalippuja voi ostaa vain luukulta ja toisaalla vain netistä. Asemien palvelut vaihtelevat. Osassa on matkatavarasäilytys, osasta se on poistettu terrorismin uhan vuoksi.”

Jotta junamatkailu voi valtavirtaistua, tarvitaan paljon harmonisointia.

Suomesta tarvittaisiin myös parempi yhteys Eurooppaan. Haavisto kannattaa tunnelia Helsingin ja Tallinnan välille.

Kuuntele koko Haaviston haastattelu Puhekupla-jaksossa "Miten lentonormi puretaan?"

junaliikenne  junamatkailu  junat  interrail  Pekka Haavisto 




Viite