Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikko Kiesiläinen haluaa eroon lihantuotannon tukemisesta

Mikko Kiesiläinen

Mikko Kiesiläinen kävisi lihantuotannon tukien kimppuun, jos pääsisi eduskuntaan.Mikko Kiesiläinen

Mikko Kiesiläinen kävisi lihantuotannon tukien kimppuun, jos pääsisi eduskuntaan.

14.11.2018 16.05

Sammeli Heikkinen

Mikko Kiesiläinen on ollut vihreiden jäsen joitakin vuosia. Vuoteen 2015 saakka hän oli omien sanojensa mukaan jäsenmaksun maksaja, siis rivijäsen, joka ei juuri osallistunut puolueen toimintaan.

Kiesiläinen lähti mukaan Antero Vartian vaalikampanjaan 2015. Kun Vartia pääsi eduskuntaan, Kiesiläinen teki tämän kanssa yhteistyötä apteekkitoiminnan vapauttamiseen pyrkivässä kampanjassa.

”Viime vuodesta olen ollut myös puoluevaltuuskunnan jäsen. Kun apteekkiprojekti ja yhteistyö Anteron kanssa on sujunut niin hyvin, ajattelin, että nyt voisi olla aika lähteä ehdolle. Olin jo nuorena ajatellut, että lähden politiikkaan jossain vaiheessa.”


Kiesiläinen on ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja. Ehdolle hän lähtee Uudeltamaalta.

Vartia ilmoitti hiljattain, ettei pyri enää eduskuntaan. Vartian ääniä Kiesiläinen ei kuitenkaan saa perinnöksi, sillä Vartia on Helsingin kansanedustaja.

Kiesiläinen myöntää, että Uudeltamaalta on vaikeaa päästä eduskuntaan.

”Vaalipiiri on laaja ja kampanjaa pitää tehdä koko alueella. Se vaatii aika isoa vaalibudjettia. Aion kuitenkin satsata kampanjaan, aivan tosissani siis pyrin eduskuntaan.”


Jos Kiesiläinen pääsee eduskuntaan, hän haluaa päästä eroon ympäristölle haitallisista tuista, erityisesti lihantuotannon tukemisesta.

”Yritystuilla on suora linkki ilmastonmuutokseen. Eikä tukien poistaminen maksa mitään, vaan parantaa valtiontaloutta.”

Hän lupaa, ettei jää kampanjoinnissaan suurten teemojen tasolle, vaan ottaa kantaa ja tarjoaa kouriintuntuvia vaihtoehtoja.

”Konkreettiset ehdotukset herättävät keskustelua. Ja näin äänestäjät näkevät, mitä mieltä ehdokas on.”

Entä millainen tulos vihreiden pitäisi saada kevään vaaleista, jotta siihen voisi olla tyytyväinen?

”Kyllä ehdottomasti pitäisi tulla kaikkien aikojen paras tulos. Jos ei tule, niin ei ole syytä olla tyytyväinen.”

eduskuntavaalit  ilmastonmuutos 




Viite