Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jenni Leukumaavaara

Uutta verta. Pohjalaismaakunnista ei ole vielä noussut yhtään vihreää kansanedustajaa. Nyt siihen tulee muutos, uskoo Vaasan vaalipiirin toiminnanjohtaja Suvi Syrjä sanoo. Jenni Leukumaavaara

Uutta verta. Pohjalaismaakunnista ei ole vielä noussut yhtään vihreää kansanedustajaa. Nyt siihen tulee muutos, uskoo Vaasan vaalipiirin toiminnanjohtaja Suvi Syrjä sanoo.

Muhiiko Pohjanmaalla vihreä yllätys?

14.11.2018 16.07

Jenni Leukumaavaara

Pohjanmaa on ollut vihreille perinteisesti vaikeaa aluetta.

Nyt eduskuntavaalien ehdokasasettelu näyttää paremmalta kuin koskaan, kertoo vihreiden Vaasan vaalipiirin toiminnanjohtaja Suvi Syrjä.


Vihreät on liberaali ja uudistusmielinen puolue. Pohjanmaa ja länsirannikko taas ovat monin paikoin konservatiivista aluetta. Ruotsinkielisillä alueilla ruotsalaisella kansanpuolueella on lähes yksinvaltius.

Vaasan, Seinäjoen, Kokkolan ja Pietarsaaren seuduilla jyräävät rkp:n lisäksi keskusta ja paikoin kristillisdemokraatit.

”Meillä on hyvin konservatiivinen alue. Vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole saaneet kansanedustajia eduskuntaan”, Syrjä kuvailee.

Vihreisiin liitetään yhä myyttejä kommunisteista, kettutytöistä ja hipeistä. Tilannetta ei helpota se, että turkistarhaus on alueella tärkeä elinkeino.


Kuntavaalit oli muutoksentekijä myös Vaasan vaalipiirissä. Vihreät sai hyvän tuloksen, ja se on pedannut parempaa tilannetta eduskuntavaaleihin.

Kannatus on noussut selvästi. Vihreiden valtuutettujen määrä kasvoi seitsemästä viiteentoista.

Moni eduskuntavaaliehdokkaista on kunnanvaltuutettu ja siten jo tuttu nimi äänestäjille.

”Olemme lyöneet läpi. Meillä on sillä tavalla haastava tilanne, että vanhat eduskuntavaalien lukemat tekevät meistä kokoamme pienemmän”, Syrjä kertoo.

Vaasan vaalipiirin vihreiden kuudentoista ehdokkaan lista on käytännössä jo lähes täynnä, mutta osa ehdokkaista ei halua vielä julkistaa ehdokkuuttaan. Aiemmissa vaaleissa tähän aikaan on vasta aloitettu ehdokkaiden etsintä.

Syrjä on tyytyväinen vihreiden ehdokkaiden monipuolisuuteen ja siihen, että vihreät on aidosti vaihtoehto.

Puolueen ehdokkaat Vaasan vaalipiirissä ovat 30–40-vuotiaita. Mukana on esimerkiksi terveydenhoitoalan ammattilaisia, opettajia, yrittäjiä, pappi, hävikkitutkija.

Syrjä mainitsee yhtenä esimerkkinä Keniasta Suomeen muuttaneen yrittäjän Faisa Eggen, joka on perustanut Kokkolaan kotipalveluyrityksen. Hän työllistää useita ihmisiä. Ehdokkaat ovat tärkeitä stereotypioiden purkamisessa.


Syrjän mukaan
tavoitteena on ainakin yksi edustajapaikka, mieluusti parikin.

Vaasan vaalipiirissä on myös vapautuvia ääniä, koska useampi nykyinen kansanedustaja on ilmoittanut jäävänsä pois. Tällaisia ovat esimerkiksi SDP:n Harry Wallin ja Maria Tolppanen sekä sinisten Veli-Matti Saarakkala. Alueen isoja nimiä ovat esimerkiksi puhemies Paula Risikko (kok.).

Kenttätyötä tarvitaan silti paljon. Syrjän mukaan vanhemmilla ihmisillä on jopa vahvaa pelkoa vihreitä kohtaan.

”Joistakin ihmisistä tuntuu että tulee maailmanloppu, jos vihreät pääsee valtaan. Pelätään, että vihreät tyhjentää maaseudun ja vie autot pois. Kojuilla ihmiset ovat olleet suorastaan huojentuneita, kun olemmekin ihan normaaleja ja mukavia.”

Vihreät  eduskuntavaalit 




Viite