Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nouseeko ilmastonmuutos vaalipuheisiin? Näin asiantuntijat vastaavat

12.9.2018 16.25

Jenni Leukumaavaara

Eduskunnan istuntokausi on alkanut ja poliittinen päätöksenteko ja pelaaminen käynnistyneet. Vaalikevät lähestyy.

Kysyimme viideltä asiantuntijalta, mitkä teemat nousevat kevään eduskuntavaalien kysymyksiksi. Näin he vastasivat.


”Sosiaaliturvan vastikkeellisuus
ja aktiivimalliin liittyvät seikat. Puolueet joutuvat valitsemaan puolensa, kuten kansalaistottelemattomuusjupakassa nähtiin. Verotus saattaa nousta teemaksi, samoin nousukaudelle sopiva talouspolitiikka yleisesti. Tuloerot ja sote-uudistus ovat asialistalla. Uskon, että myös tasa-arvosta puhutaan.”

Ekonomisti ja verkkomedia MustReadin osakas Heikki Pursiainen.


”Toivon, että ilmastonmuutos ja planeettamme tila, mutta kärkipuolueet haluavat perinteiset vasemmisto-oikeistovaalit. Vaaleissa puhutaan taloudesta, yrityksistä, syrjäytymisestä, tuloerojen kasvusta ja tietenkin sotesta.”

Johtava neuvonantaja ja Miltton Networksin osakas Elina Moisio.


”Sosiaaliturvan uudistus ja sote-uudistus, myös työllisyyspolitiikka ja työllisyysaste. Toivon, että ilmastokysymykset olisivat vahvemmin esillä. Infrastruktuurin, liikenteen ja teollisuuden uudistaminen kestävämpään suuntaan olisi tärkeää.”

Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas.


”Vakioaiheet ovat sote
, talous ja työllisyys, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhutaan paljon. Eduskuntavaaleista ei tule niin kotikutoiset kuin yleensä. Tulee eurooppalaista itsetutkiskelua: keitä olemme, mikä on suhteemme Yhdysvaltoihin ja Trumpiin.”

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.


”Sosiaaliturvauudistus
ja turvapaikkapolitiikka, toivottavasti myös ilmasto- ja energiapolitiikka. Vaarana on, että sote kaappaa koko agendan, ja että keskustelu kliinistyy tekniseksi mallien vertailuksi. Näyttää pahaenteisesti samalta kuin vuonna 2015, eli että valtiovarainministeriö rajaa keskustelun omiin taloudellisiin raameihinsa.”

Yliopistonlehtori ja yliopistotutkija Hanna Wass.

politiikka  eduskuntavaalit 




Viite