Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Poliittisia päätöksiä tulee jatkuvasti – mikä niistä vaikuttaa kansalaisen arkeen eniten?

11.10.2019 13.50

Jenni Leukumaavaara

Mikä poliittinen päätös Suomessa vaikuttaa ihmisten elämään eniten? Haastattelemamme politiikan asiantuntijat nostivat esiin esimerkiksi perusturvan korotuksen, ilmastopolitiikan kiristämisen ja vanhan tutun sote-uudistuksen.


Ylen politiikan toimittaja ja politiikan toimittajien 
yhdistyksen puheenjohtaja Maria Stenroos:

”Ensi vuoden alusta perusturvaan tulevat indeksikorotukset. Lisäksi pienituloisimmat eläkeläiset saavat vähän lisää. Korotukset ovat pieniä, mutta helpottavat monen elämää.”

Väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta:

”Hallitus ei ole vielä tehnyt veretseisauttavia päätöksiä. Niiden aika on vasta tulevien vuosien kehysriihissä, kun hallitus joutuu arvioimaan uudelleen 75 prosentin työllisyystavoitetta ja talouden tasapainoa.”


Sitran hiilineutraali kiertotalous -vastuualueen johtaja Mari Pantsar:

”Ilmastopolitiikan kiristäminen. Tai se, ettei päätöksiä ilmastotoimien kiristämisestä tehdä. Silloin joudutaan myöhemmin koviin toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat kaikkiin suomalaisiin.”


Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Jukka Manninen:

”Eniten merkitystä on syksyn ja alkuvuoden työmarkkinaratkaisuilla sekä sillä, miten Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehditaan. Kilpailukyky vahvistaa työllisyyttä.”

Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansan  (vihr.) poliittinen erityisavustaja Heikki Sairanen:

”Hallituksen pitää ennen vuodenvaihdetta löytää ratkaisu Uudenmaan sote-palveluiden rakenteesta. Jos hallitus löytää ratkaisun, sote-uudistus toteutuu paljon todennäköisemmin, ja ihmiset saavat peruspalvelut helpommin.”

politiikka  eduskunta  perusturva  ilmasto  sote  työllisyys 




Viite