Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Hiljeneekö kiitoradalla? Lentäminen on Ruotsissa vähentynyt veron käyttöönoton jälkeen. On liian aikaista sanoa onko se veron ansiota.Sammeli Heikkinen

Hiljeneekö kiitoradalla? Lentäminen on Ruotsissa vähentynyt veron käyttöönoton jälkeen. On liian aikaista sanoa onko se veron ansiota.

Ruotsin lentovero muutti lentokeskustelun: ”Nyt puhutaan lentohäpeästä”

14.2.2019 14.11

Riikka Suominen

Ruotsin lentovero on ollut käytössä viime huhtikuusta  ja tuore hallitus aikoo jatkaa sitä.

Syksyllä matillisen kokoomuksen ja kristillisten budjetti yritti lakkauttaa lentoveron ruotsidemokraattien tuella. Lakkautus ei ehdi kuitenkaan astua voimaan, sillä maan tuore hallitus, johon kuuluu demarit ja vihreät, kannattaa lentoveroa.

Vähemmistöhallitus saa tukea keskustalta ja liberaalipuolueelta. Keskusta vastustaa periaatteessa lentoveroa, mutta sietää sen osana hallitussopimusta.

”Liberaalit tukevat lentoveroa. He perustelevat, että siten kaikki saavat lentää niin paljon kun haluavat, mutta maksavat lentämisen päästöistä, kuten muistakin päästöistä pitää maksaa", sanoo ympäristöpuolueen Loretz Tovatt Vihreälle Langalle. 


Ruotsalaisten lennot väheni
vät viime vuonna hiukan sen jälkeen kun vero otettiin käyttöön. Tähän saakka lentäminen on kasvanut vuosia. Lentomääriä seuraa Ruotsin valtion Kuljetushallitus (Transportsstyrelsen).

Lennot vähenivät erityisesti lyhyillä matkoilla. Kuljetushalituksen mukaan tämä täsmää tutkimuksiin siitä, että matkustajat reagoivat hintaan eniten lyhyillä matkoilla. Viranomaisen mukaan ei voida osoittaa, että väheneminen johtuisi vain lentoverosta. Matkailuala syyttää laskusta heikkoa kruunua. 


Nopeasti yleistynyt lentämisen
kyseenlaistaminen on ilmastokeskustelun kiinnostavin aihe, sanoo luonnonsuojelujärjestö Naturskyddsföreningen asiantuntija David Kihlberg.

”Lentämistä pidetään Ruotsissa ilmasto-ongelmana. Nyt puhutaan lentohäpeästä. Lentovero on auttanut kysenalaistamaan lentämiselle myönnetyt edut. Edelleen lennetään paljon, mutta kasvu alkaa hiipua. Lentojen kyseenalaistamisen ei tarvitse olla enemmistön juttu. Kriittinen massa vie asioita eteenpäin. Lähestymme nyt sitä”, Kihlberg sanoo Vihreälle Langalle.

”Lentovero-keskustelu oli valtavan positiivista junaliikenteelle. Ihmiset näkivät, että on vaihtoehtoja”, sanoo ilmastoedelläkävijöitä edustavan yritysverkosto Haga Initiativetin Nina Ekelund

Facebookin Tågsemester-ryhmä kasvoi viime vuonna nopeasti useisiin kymmeniin tuhansiin jäseniin. Kalmarissa toimii matkatoimisto, joka on erikoistunut euroopan junamatkoihin. 


Lentoyhtiö SAS:in toimitusjohtaja
Rickard Gustafson on lehtihaastattelussa valitellut veroa. Hänestä rahat olisi pitänyt korvamerkitä lentoalan ympäristötyöhön.

"Vero nakertaa lentoalan ennestäänkin pieniä katteita ja vaikeuttaa mahdollisuuksiamme investoida kestävämpään matkailuun", Gustafson sanoo NyTeknik-lehden haastattelussa.

Tutkimusten mukaan ruotsalaisten enemmistö suhtautuu lentoveroon myönteisesti.

Ympäristöjärjestöjen ja vihreiden mielestä lentovero on liian matala. Tuore hallitus on luvannut nostaa ympäristöveroja 1,5 miljardilla eurolla. Tovatt sanoo, että tämä lisää painetta nostaa myös lentoveroa.

Hän harmittelee, ettei vihreät hoksannut vaalikampanjoinnissa vaatia veron korotusta.

”Se olisi politisoinut lentoveron, koska oikeisto halusi poistaa sen. Ilmastoasioihin oli vaaleissa vaikea saada poliittiisia jakolinjoja. Toisaalta emme hae konfliktia vaan ratkaisuita”, Tovatt sanoo.

Tovatt kulkee itse työmatkat Euroopassa junalla. Ympäristöpuolue haluaa tehdä junamatkailusta halpaa, jotta se olisi vaihtoehto useimmille.

”Useimmat kalliit lentomatkat ovat rikkaiden tekemiä. Heitä pitää verottaa ja pitää olla hyviä vaihtoehtoja. Enää ei pitäisi voida lentää viikoittain tai jopa useammin liikematkalle Lontooseen", Tovatt sanoo.


Myös Vasemmistopuolue haluaa progressiivisen
lentoveron, jossa paljon lentävät, eli rikkaat, maksaisivat muita enemmän. Puolue viittaa ajatushautomo New Economics Foundationin raporttiin, jonka mukaan 15 prosenttia ihmisistä vastaa 70 prosentista lennoista.

Ensi kuun alussa julkaistaan ympäristöpuolueen entisen puheenjohtajan Maria Wetterstrandin selvitys siitä, voidaanko lentojen päästöjä pienentää biopolttoaineilla.

 

Edit 14.2.2019 klo 15 David Kihlberg edustaa Naturskyddsföreningeniä ei Naturvårdsverketiä

lentovero  lentäminen  junamatkailu  Ruotsi 




Viite