Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Muovit talteen. Vihreiden puoluekokousaloitteissa vaaditaan esimerkiksi parempaa muovinkeräystä ja älykkyyttä jätteiden käsittelyyn. Iiro Törmä

Muovit talteen. Vihreiden puoluekokousaloitteissa vaaditaan esimerkiksi parempaa muovinkeräystä ja älykkyyttä jätteiden käsittelyyn.

Tunnin juna ja helpotusta vanhemmuuteen – esimerkiksi näitä vihreät puolueelta toivovat

11.6.2018 16.40

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden puoluekokous järjestetään tulevana viikonloppuna Vantaalla. Merkittävässä osassa kokouksessa ovat aloitteet, joita jäsenet ja jäsenjärjestöt voivat tehdä.  

Puoluekokoukselle on tullut yhteensä kolmetoista aloitetta, hieman vähemmän kuin kuin aiempina vuosina.

Aloitteet voi jakaa neljään eri ryhmään: ympäristöön ja jätteisiin, liikenteeseen, perheisiin ja terveyteen sekä Euroopan unioniin. Vihreä Lanka kävi läpi aloitteet.


Älykkäitä roskiksia ja parempi muoville tehokkaampi keräys

Vihreä Keurusseutu vaatii kotimaisia älykkäitä, aurinkoenergialla toimivia jäteastioita erityisesti isompiin kaupunkeihin. Älyroskis pakkaa jätteen tiiviiseen muotoon ja ilmoittaa automaattisesti todellisesta tyhjennystarpeesta. Näin vältetään turhat ajot ja puolityhjien roskisten tyhjennykset.

Lisäksi aloitteessa toivotaan muoville keruupisteitä myös harvaan asutuille alueille ja pieniin pitäjiin. Suurelta osin keruupisteille vaaditaan vähintään 10 000 asukkaan lukumäärää.

Pohjois-Satakunnan vihreät ehdottaa hulevesien luonnonmukaista puhdistusta laskuojien kosteikkojen avulla. Ehdotuksen mukaan turvetta ja reheviä rantakasveja voidaan käyttää ravinteita sitovina suodattimina, jotka estävät haitta-aineita pääsemästä luonnonvesiin.


Tunnissa Helsingistä Turkuun ja kilometrikorvauksiin tasa-arvoa

Kainuun vihreät sekä Maaseutu- ja erävihreät ehdottavat nykyisen kilometrikorvauksen muuttamista siten, että se kohtelisi tasavertaisesti eri kulkutapoja: autoilua, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja kimppakyytejä.

Nykyisellään työnantaja saa korvata työntekijälle verovapaasti auton käytöstä työmatkoihin 42 senttiä kilometriltä. Polkupyörän käytöstä saa 10 senttiä kilometriltä ja julkisen liikenteen liput korvataan toteutuneen käytön mukaan. Malli suosii yksityisautoilua.

Aloite ehdottaa tilalle työvoimahallinnon mallia: siinä työttömälle työnhakijalle korvataan työnhakumatkoista 21 senttiä kilometriltä kulkumuodosta riippumatta.


Varsinais-Seudun vihreät esittää, että vihreät ajaa tulevalla hallituskaudella nopean raideyhteyden eli niin kutsutun tunnin junan rakentamista Helsingin ja Turun välille. Aloitteessa korostetaan, että liikkumisen siirtäminen maanteiltä ja lentokoneista raiteille on aina investointi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Aloitteen tekijöiden mukaan tunnin juna vahvistaisi etelän kasvukolmion eli Helsingin, Tampereen ja Turun yhteistyötä ja työmarkkinoita. Aloitteessa vaaditaan, että tulevalla hallituskaudella tunnin junasta tulee tehdä rakentamispäätös.


Sijaissynnytyksiin ja useamman juridisen vanhemman hyväksymiseen helpotusta 

Vihreiden jäsenten muita puolueita nuorempi ikäjakauma näkyy runsaana perheeseen ja monimuotoiseen vanhemmuuteen liittyvänä aloitteiden määränä. Useampi aloite käsitteli perheiden tilanteen helpottamista eri tavoin.

Aloitteet vaihtelevat fysioterapian myöntämisestä kaikille synnyttäjille siihen, että kouluissa olisi tarjottava nykyistä enemmän ja säännöllisemmin esiintymiskoulutusta. Vihreistä halutaan myös virallisesti kiusaamisen vastainen puolue.

Oulun vihreät vaatii lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisen laajentamista. Aloitteessa vaaditaan rikosrekisterilain muuttamista siten, että lasten kanssa työskenteleviltä selvitetään myös viharikokset.


Helsingin vihreä
seura patistaa vihreitä ajamaan parannuksia sijaissynnyttäjien tilanteeseen. Yhä useampi suomalainen hoitaa sijaissynnytysjärjestelyt ulkomailla, koska Suomessa vuonna 2007 voimaan tullut sijaissynnytyslaki muun muassa kieltää sijaissynnyttäjien hedelmöityshoidot. 

Ulkomailla tehdyt sijaissynnytysjärjestelyt johtavat usein juridisiin ongelmiin, koska Suomen laki ei tunnusta ulkomailla syntyneen lapsen juridista suhdetta suomalaisiin vanhempiinsa.

Helsingin vihreä seura ajaa muutosta myös vanhemmuussuhteen muuttamiseen laissa siten, että lapsella voi juridisesti olla enemmän kuin kaksi vanhempaa kerrallaan. Tällainen tilanne on esimerkiksi kolmen tai neljän vanhemman apilaperheissä.

Lakimuutoksen myötä useampi ihminen olisi elatusvelvollinen ja lapsella olisi myös oikeus periä useampia henkilöitä.


EU:lta ymmärrystä itsenäistymispyrkimyksille

Yksi aloite penää etenkin eurooppalaisilta vihreiltä mepeiltä valmiutta puolustaa EU:n sisällä eläviä valtiottomia kansoja itsenäistymis- ja itsehallintopyrkimyksissään.

Max Mannolan ja Emil Sillanpään aloitteen mukaan EU:n on rohkaistava jäsenmaitaan lisäämään perustuslakeihinsa kohtia, jotka sallisivat esimerkiksi kansanäänestysten järjestämisen ei-itsenäisten alueiden itsenäisyydestä. Aloitteen tekijät viittaavat viime syksyn väkivaltaisuuksiin puhjenneisiin tapahtumiin Kataloniassa.  


Alkoholimonopolin purku ja vihreä metsäteollisuus?

Aloitteissa vaaditaan myös vihreiden metsäpoliittisen ohjelman uudistamista (nykyinen linjapaperi vuodelta 2008, joskin metsäteollisuutta on käsitelty esimerkiksi osana luonnonsuojelu-, aluepoliittista ja ympäristöohjelmaa) sekä päihdepoliittisen ohjelman uudistamista (nykyinen ohjelma vuodelta 2003).

Päihdepoliittisen ohjelman muutosesityksessä pohditaan esimerkiksi, onko monopolimyyntiverkosto nykypäivää. Kokoomus hyväksyi viime viikonlopun puoluekokouksessaan aloitteen Alkon monopolin purkamisesta.

Ohjelmatyö on puoluevaltuuston päätettävissä, joten luultavasti nämä aloitteet eivät tule käsitellyiksi ainakaan kovin tarkasti puoluekokouksessa. 

Voit lukea aloitteet ja puoluehallituksen lausunnot kokonaisuudessaan täältä.

Vihreät  puoluekokous  joukkoliikenne  perhepolitiikka  muovi 




Viite