Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aineetonta joulua! Vihreä Lanka vinkkaa kouriintuntumattomat joululahjat

Iiro Törmä

Joulun nelikenttä. Tästä kevyet lahjat.Iiro Törmä

Joulun nelikenttä. Tästä kevyet lahjat.

3.12.2015 15.31

Vihreä Lanka

Toimitus valitsi yksitoista jouluista osumaa, joihin ei lahjapaperia juuri kulu.

1. Käy kaikissa museoissa

Aina kun taidenäyttelyyn vaivautuu, muistaa, miten hyvää tekee nähdä ja kuulla, mitä tekevät ne ihmiset, joilla on lupa tehdä mitä vain. Se riemastuttaa silloinkin, kun teokset eivät kosketa. Museokortilla pääsee vuoden ajan yhteensä 200 museoon, taidemuseoiden lisäksi myös kulttuurihistoriaa ja luonnontiedettä esitteleviin.

Museokortti 54 euroa
www.museot.fi


2. Tähdet, tähdet

Kirkkaina talviöinä observatorioissa ympäri Suomea järjestetään tähtinäytöksiä. Niissä katsellaan kaukoputkella muutamaa kohdetta, kuten kuuta, planeettoja, tähtijoukkoja ja -sumuja. Ihanasti nimetty tähtinäyttäjä kertoo kohteista ja vastaa kysymyksiin. Ainakin ajatuksena tähtinäytös sopii sekä osaksi romanttista iltaa että lapsiperheen lahjaretkeksi. Käy myös tiukkaan lahjabudjettiin.

Esimerkiksi Helsingin Kaivopuiston tähtitornin näytökset,
4 euroa aikuisilta ja 2 euroa lapsilta.


3. Kesä talven keskelle

Joihinkin ensi kesän suurimmista festivaaleista saa jo lippuja. Savonlinnan oopperajuhlille voi ostaa lahjakortin, jolla lahjan saaja voi valita mieleisensä oopperapäivän. Hipsterifestivaali Flow myy jo early bird -lippuja. Jos lahjan saaja ei pääse festivaalille, hän voi aina myydä lipun edelleen.

Flow early bird 3 päivän lippu 159 euroa.
Lahjakortti Savonlinnan oopperajuhlille alkaen 22,50 euroa.
Liput Lippupalvelusta tai Tiketistä.


4. Lahjottu mesenaatti

Tee rakkaastasi kulttuurivaikuttaja, tue lahjasummalla joukkorahoituskampanjaa! Yhteisörahoituspalvelu Mesenaatissa rahoitusta hakevat ainakin Sore Eyes for Infinity -lyhytanimaatio ja Chernobyl 1986 -näytelmä. Koska suomalaisten joukkorahoituskampanjoiden pitää olla vastikkeellisia, saa hyvän mielen lisäksi usein jotain aineellistakin.

Lahjoitukset alkaen 5 euroa,
mesenaatti.me


5. Kausilipulla ystäviä

Kausikortilla saa vakiopaikan Radion sinfoniaorkesterin joka toinen viikko järjestettäviin konsertteihin Helsingin Musiikkitalossa. Kortilla saa myös ystäviä: vierustoverit alkoivat kysellä toimituksen jäsenen perään, kun häntä ei näkynyt omalla paikallaan konsertissa.

Kausiliput kevätkaudelle 43–230 euroa,
myynti päättyy 24.12. Yle.fi/aihe/rso


6. Dokkareita tammikuussa

Anna lahjaksi parillinen määrä elokuvalippuja, niin pääset luultavasti mukaan leffaan. Helsingissä 25.–31.1. järjestettävä Docpoint-dokumenttielokuvafestivaali sivistää ja viihdyttää. Ohjelmisto julkistetaan 8.1.

6 lipun sarjakortti 45 euroa, 10 lipun sarjakortti 64 euroa.
docpoint.info


7. Ykkösiä ja nollia tarkkaan
harkitussa järjestyksessä

Harva joululahja päätyy kulkemaan aina saajansa mukana. Tarkkaan saajan tarpeeseen ja mieltymyksiin nähden valittu kännykkäsovellus on kuitenkin tällainen lahja. Applen AppStoressa on mahdollista ostaa sovelluksia ja iTunesissa musiikkialbumeita suoraan toisille käyttäjille. Android-käyttäjien on toistaiseksi tyytyminen Google Play -lahjakortteihin, jolloin saaja voi itse valita parhaan käyttötarkoituksen.

8. Tulevaisuuden elokuva

Aineettoman lahjan ajatuksen voi viedä uudelle tasolle ostamalla läheiselleen elokuvan, jota ei ole vielä tehty. Dinosauruksilla ratsastavia natseja sisältävää Iron Sky 2 – The Coming Race -elokuvaa saa jo ostaa latauksena ja dvd:nä elokuvan joukkorahoituksen merkeissä. Lahjan tupla-aineettomuuden tekee vieläkin aineettomammaksi se, että lahjan saa aikaisintaan ensi vuoden jouluna.

www.ironsky.net

9. Ikimetsää lahjaksi

Metsä ei toki ole aineeton, mutta Luonnonperintösäätiön metsälahja tavallaan on. Säätiön verkkosivulta voi valita kuinka monella eurolla haluaa metsää ostaa sekä ostokohteen. Sen jälkeen rahat kilahtavat säätiön tilille, josta ne käytetään suojelualueiden ostamiseen. Eurolla saa kaksi neliömetriä metsää suojeltua. Yli 30 euron lahjoituksesta saa lahja-adressin, joka voidaan toimittaa lahjan saajalle.

luonnonperintosaatio.fi/fi/lahjoita/pala-ikimetsaa

10. Paikka auringossa –
ja räntäsateessa

Kausikortit tulevalle jalkapallokaudelle ovat nyt myynnissä. Tästä lahjasta nauttiminen alkaa kylmien kevätpäivien tuulessa, jatkuu halki kesähelteiden ja päättyy vaakasuoraan vihmovaan räntäsateeseen. Suurimpaan ja kauneimpaan eli Veikkausliigaan edullisimmat kausikortit maksavat noin sata euroa, eli yksittäisen ottelun hinta jää reilusti alle kymmenen euron. Alasarjaeksotiikkaa saa omasta naapurustosta noin puolet halvemmalla.

11. Anna ajatuksia

Laatujournalismia varten ei tarvitse kaataa puita. Digilehden tilaus ilahduttaa lahjan saajaa monta kertaa vuodessa.
Hyvä Ipad-sovellus on esimerkiksi New Yorkerilla. Kotimainen Long Play ilmestyy pelkästään verkossa. Myös Vihreän Langan voi tilata digitaalisena.

Esimerkiksi Long Play vuodeksi 64 euroa.




Viite