Surullinen kuoppa

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran melankoliaa. Kaivosalueen kipsisakka-allas vuonna 2013, suuren vuodon jälkeisenä vuotena.

1.4.2016 10.17

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran vangit kokoaa ensi kerran kaivoksen aiheuttamat ympäristöongelmat samoihin kansiin Talvivaaran tarinan kanssa. Kirja on kertoo kuitenkin myös traumasta.

Talvivaara-narkkarille kirja tarjoaa hyvän kokonaiskuvan, muttei valtavasti uutta tietoa. Tärkeimpiä  ongelmakuvan täydentäjiä ovat uudet tiedot siitä, että Talvivaara kuormitti lähivesiä heti koetoiminnasta lähtien ja siitä, että kaivoksen uraanista oli keskusteltu Säteilyturvakeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa huomattavan paljon aiemmin kuin on väitetty.

Jos Talvivaaran ympäristöongelmien seuranta on vaikkapa Hesarin lukemisen pohjalla, Talvivaaran vangit vie huomattavasti syvemmälle.


Paitsi tietokirja, Talvivaaran vangit on myös melankolinen, surullinenkin, kirja, joka tuntuu kertovan laajasta traumasta. Kenties koko kansakuntaa koskevasta.

Toinen kirjoittajista, toimittaja Sampsa Oinaala, kirjoittaa johdannossa, miten aikoo kirjan jälkeen vapautua Talvivaarasta kirjoittamisesta, ainakin hetkeksi. Toinen kirjoittaja on Talvivaara-jutuistaan palkittu toimittaja Juha Kauppinen.

Kirja koostuu Oinaalan ja Kauppisen kirjoittamista episodeista. Varsinaista yhtenäistä tarinaa ei synny ja eri kirjoittajien tekstien keskinäinen vuorovaikutus rajoittuu ristiviittauksiin eri lukuihin.

Siitä huolimatta kirja toimii kokonaisuutena yllättävän hyvin.

Oinaala lähestyy Talvivaaraa niiden ihmisten kautta, joita hän on kaivoksesta kirjoittaessaan kohdannut. Pohjois-Karjalassa Valtimolla asuva Oinaala saattaa olla pisimpään kaivosta yhtäjaksoisesti seurannut toimittaja Suomessa, joten perspektiiviä ja haastateltavia on kertynyt. On kaivoksen alta häädettyjä ihmisiä, kaivoksen työntekijöitä ja sen johtajia. Ihmisten puheista syntyy tarina kaivoksesta, josta ei tullutkaan seudun pelastajaa.

Kauppinenkin tekee tietynlaista retrospektiiviä. Hän kertoo paitsi kaivoksen ympäristöongelmista, myös siitä, miten sai niistä tietää, miten teki juttunsa ja millaista sisäistä kamppailua kävi. Kauppisen osuuksissa mennään välillä suorastaan vereslihalla.

Toki Kauppinen on työstään ylpeä, mutta samalla tuo esiin myös epävarmuutensa, epäilynsä ja yksinäisyytensä riivaavan aiheen kanssa.

Vaikka toteutus ja sisältö ovat täysin toiset, Talvivaaran vangit on tunnelmaltaan sukua Markku Heikkisen Talvivaaran miehet -dokumenttielokuvalle.

Montusta lankeaa ahdistava varjo.

Juha Kauppinen ja Sampsa Oinaala: Talvivaaran vangit. Siltala 2016.