Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yksityisestä yhteiseksi

Yhteiskäyttöautot Suomessa
Klikkaa vertailu suuremmaksi.

Klikkaa vertailu suuremmaksi.

29.1.2015 10.21

Annakaisa Suni

Perjantai Berliinissä. Aion ostaa niin paljon ruokaa, etten jaksa kuljettaa sitä asunnolle pyörällä tai julkisilla. Onneksi lähin kauppakassi, yhteiskäytössä oleva sähkö-Citroën, on viidensadan metrin päässä.

Auton löytää ja varaa muutamassa sekunnissa kännykän CarJump-sovellus, johon olen etukäteen syöttänyt Berliinin kolmen suurimman yhteiskäyttöautopalvelun jäsentiedot.

22 minuutin kauppamatka maksaa 3,20 euroa, ja takaisin tullessani jätän auton parkkiin aivan kotioven eteen.

Autojen yhteiskäyttö on moninkertaistunut Saksassa viime vuosina. 150 eri yrityksen palveluita käyttää yhteensä yli miljoona ihmistä.

Yhteiskäyttöautoja markkinoidaan ekologisina: ihmiset voivat luopua omasta autosta, mutta saavat kuitenkin tarpeen vaatiessa neljä pyörää alleen. Autot ovat vähäpäästöisiä ja monet niistä kulkevat sähköllä.

Ensimmäiset yhteiskäyttöautot lanseerattiin 1988, ja kahdenkymmenen vuoden ajan niitä käytettiin lähinnä ympäristösyistä.

”Pelkästään ekologisiin syihin keskittymällä ei voi kuitenkaan kasvaa isoksi”, sanoo BMW:n yhteiskäyttöyritys DriveNow:n viestintäjohtaja Michael Fischer.

Alan suuret yritykset painottavatkin helppoutta, joustavuutta ja edullisia hintoja.

Suomessa yhteiskäyttöautoja käyttää muutama tuhat ihmistä. Alalla on neljä yritystä, ja niiden palvelut eroavat Saksan vastaavista monella tapaa. Berliinissä autoja on paljon ja ne ovat helposti löydettävissä kännykällä. Suomessa kaikilla toimijoilla ei edes ole mobiilisovellusta.

Saksalaiset palvelut myös ilmoittavat suoraan minuutti- tai tuntihinnan. Suomessa hintaa on vaikeampi arvioida, koska se voi koostua kuukausimaksusta, tuntimaksusta, kilometrimaksusta ja varausmaksusta.
Berliinissä autot ovat vapaassa kadunvarsipysäköinnissä: seuraava käyttäjä löytää sovelluksen avulla auton siitä, mihin edellinen on sen jättänyt. Pysäköintimaksuista ei tarvitse huolehtia, koska yrityksillä on sopimus kaupungin kanssa.

Palvelujen nivominen pysäköintipolitiikkaan on olennaista, jos yhteiskäyttöautoilua halutaan lisätä Suomessa, sanoo Mobinet-konsulttitoimiston johtava asiantuntija Johanna Taskinen.

Hän selvitti yhteiskäyttöautoilun näkymiä Liikenneviraston pyynnöstä vuonna 2010. Näkymät eivät ole viidessä vuodessa kovasti muuttuneet.

”Eihän tämä markkina ole vielä räjähtänyt. Se vaatisi isompia rakenteellisia juttuja: yhteistyökumppanuutta joukkoliikenteen kanssa, kaupunkien lähtemistä asiakkaaksi tai markkinointiponnistuksia”, sanoo Taskinen.

Aurinko paistaa ja Berliinin kadut kutsuvat.

Kulman takaa löytyy Mini Cabriolet, ja journalismi on hyvä tekosyy pienelle kruisailulle. Jäsenkorttia vilauttamalla auton ovet auki, katto alas ja radio päälle.

Istun kaverini viereen pelkääjänpaikalle ja keskityn kännykällä kuvaamiseen ja kyydistä nauttimiseen varhaisen iltapäivän puolityhjillä kaduilla. Onpa yksityisautoilu mukavaa, eikä maksa kuin 31 senttiä minuutti!

Kaupungin kolme suurta yhteiskäyttöyritystä ovat autotehtaiden projekteja: DriveNow BMW:n, Multicity Citroënin ja Car2Go Daimlerin.

Car2Go:n Isabel Eipper ei peittele sitä, että yhtiö oli huolissaan vähentyneestä yksityisautoilusta.

”Huomasimme, että emme tavoita tiettyjä kohdeyleisöjä. He eivät ehkä omista autoa taloudellisista syistä tai parkkipaikkojen vähyyden vuoksi. Heille Car2Go on täydellinen ratkaisu”, Eipper kertoo sähköpostitse.

Ei kuitenkaan näytä siltä, että yhteiskäyttöautojen yleistyminen saisi kaupunkilaiset siirtymään pyöräilystä ja joukkoliikenteestä takaisin autoiluun. Autot eivät korvaa joukkoliikennettä, vaan täydentävät sitä.

Kolmas ajomatka ei ole mukava kokemus. Istun Smartissa liikenneruuhkassa ja tunnen itseni mopoautoilijaksi. Tieto siitä, että jokainen minuutti maksaa, ei lisää ajonautintoa.

Voisi kuvitella, että minuuttitaksalla ajavat kuljettajat ovat muita hätäisempiä. He eivät myöskään tunne autoa: sitä, miten ärhäkkä jarru on, tai mistä valot laitetaan päälle.

Toisaalta moni liikenneonnettomuus sattuu omalla autolla ja tutulla tiellä, kun tarkkaavaisuus herpaantuu.

Milloin Helsingin katuja reunustavat tuhannet vuokrattavat sähköautot, Smartit ja Minit?

Kyse on hinnoista ja helppokäyttöisyydestä, mutta myös asukasmääristä. DriveNow:n Michael Fischer sanoo, että yhtiö panostaa tällä hetkellä vain yli miljoonan asukkaan kaupunkeihin.

Toiveikas satunnaisautoilija miettii metropolialueen väkilukua ja jää odottamaan.

29.1.Täsmennys: Suomalaisten palvelujen vertailussa City Car Clubin tuntihintoihin sisältyy polttoaine.

yhteiskäyttöautot  liikenne 




Viite