Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


8.6.2015

Jo päätettyjen päästövähennysten saavuttaminen vaatii merkittäviä lisäpanostuksia uusiutuvaan energiaan. Tuoreen arvion mukaan uusiutuvaa energiaa pitää lisätä vuosittain kymmenen kertaa nykyistä nopeammin.

5.3.2015

Monissa Pohjoismaissa ollaan luopumassa eläkevarojen sijoittamisesta fossiilisiin energiayhtiöihin. Ruotsissa ja Norjassa on jo tehty päätöksiä ja Tanskassa alkoi tällä viikolla jäsenäänestys.

17.2.2015

Maanantaina jätetyn aloitteen mukaan Tampereen tulisi siirtää vaiheittain muun muassa Fortumiin ja Neste Oiliin sijoittamansa rahat kestävempiin sijoituskohteisiin.

27.1.2015

Kivihiilen tuotanto on laskenut Kiinassa ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, kertoo uutistoimisto Xinhua. Maan hiiliala arvioi viime perjantaina, että viime vuoden hiilituotanto jää 2,5 prosenttia edellisvuotta alhaisemmaksi.

11.11.2014

G-20 maat tukevat fossiilisen polttoainetuotannon lisäämistä peräti 88 miljardilla dollarilla joka vuosi. Tämän lisäksi satoja miljardeja käytetään fossiilisten polttoaineiden käytön tukemiseen.

17.4.2014

<p>Joukko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittuja, muun muassa Jimmy Carter ja Desmond Tutu, vaativat Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa estämään kiistellyn Keystone XL -öljyputken rakentamisen.</p>

13.3.2013

<p>Japanin valtion energiayhtiö Jogmec on ensimmäisenä maailmassa onnistunut keräämään metaania meren pohjalle muodostuneesta hydraatista. Yhtiö selvittää mahdollisuutta polttoainetuotantoon.</p>

16.6.2011

<p>IPCC-ilmastopaneelin mukaan uusiutuva energia käy tulevaisuudessa edullisemmaksi kuin ydinvoima tai fossiiliset polttoaineet, kun huomioidaan elinkaarikustannukset suhteessa tuotettuun energiaa.</p>

1.6.2011

<p>Saksan päätös luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä kasvattaa maan vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä noin 40 miljoonalla tonnilla, arvioi Barclays Capital. Määrä vastaa Norjan kokonaispäästöjä.</p>


Viite