Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


14.6.2019

Professori Olli Tahvosen mukaan Luken arvion virhe johtaa siihen, että tulevaisuuden hakkuumäärät yliarvioidaan ja Suomen metsien hiilinielu- ja varasto aliarvioidaan.

6.6.2019

Puun riittämättömyys ei ole vihreiden mielipide vaan laajalti tunnustettu asia, sanoo ympäristöministeri Krista Mikkonen. Keskustan mukaan hallitusohjelma ei estä yhtäkään sellutehdasta.

6.6.2019

Mahdollisuudet lisätä metsähakkuita käyvät yhä kapeammiksi, kun tuore laskelma lisää painetta hiilinielujen kasvattamiseen.

6.5.2019

Tie hallitukseen ja vallankäyttöön kulkee hallitusneuvottelupelin ja kompromissien kautta. Mistä tavoitteistaan vihreät joutuu hallituspelissä tinkimään?

20.3.2019

”Hömötiaisen kohtalo on surettanut kohta kaksi viikkoa. Tänään keskiviikkona suruun sekoittui viha.”

20.3.2019

Vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta puolueilla on vaikeuksia luvata tiettyjä päästövähennysprosentteja tai määrävuosia.

8.3.2019

”Mitä enemmän laji suosii vanhoja metsiä, sitä huonommin sillä menee.”

18.2.2019

Metsien kehitystä ennustavat laskentamallit antavat hyvin erilaisia arvioita hakkuiden vaikutuksista hiilinieluihin, arvioi kansallinen ilmastopaneeli.

6.2.2019

Metsäpolitiikan tavoitteena tulee olla hiilinielujen kasvattaminen, sanovat poliitikot. Asiantuntijoiden mukaan mahdollisimman suuret hiilinielut saadaan hakkuut lopettamalla.

20.11.2018

Eduskuntapuolueet hakivat tiistaina yhteistä näkemystä ilmastopolitiikkaan pääministeri Juha Sipilän kokoon kutsumassa pyören pöydän keskustelussa.

7.11.2018

EU haluaa estää sen, että hiilinielujen pieneneminen mitätöi päästövähennykset. Samaan aikaan Suomessa on käymässä juuri niin. Epäsuhdalla voi olla kalliit seuraukset.

11.10.2018

Sipilä ei halua perääntyä hakkuumääristä. Sen sijaan hän haluaa, että Suomeen istutetaan uutta metsää. ”Ei tule metsää, tulee puupeltoa”, kritisoi Pertti Salolainen.

6.9.2018

Vihreiden puheenjohtaja tivasi ympäristöministeriltä, aikooko hallitus perua päätöksensä metsien hakkuiden lisäämisestä?

24.10.2017

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti mietinnöstä, joka koskee uusiutuvien polttoaineiden kestävyyskriteereitä. Valiokunta päättyi heikentämään komission alkuperäistä ehdotusta.

24.10.2017

Kotimaisen metsäteollisuuden viennin huippu saavutettiin vuosituhannen vaihteessa. Vaikka kasvu on ollut hukassa, metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on yhä 22 prosenttia.

12.10.2017

Energiaunionista vastaava komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič uskoo, että Suomen ja EU:n välejä hiertävästä hiilinielukysymyksestä saadaan sopu perjantaina järjestettävässä ympäristöministerien kokouksessa.

12.10.2017

Helsinkiläinen Antti Saari osti anoppinsa metsät Keski-Suomesta. Yli puolet metsämaasta on yksityisten ihmisten omistamaa. 40 prosenttia metsien myynnistä tehdään sukulaiskauppoina. Saari haluaa metsistä taloudellista turvaa ja vastapainoa työlle.

11.2.2015

WWF teettämän selvityksen mukaan Suomen metsistä on mahdollista hyödyntää ekologisesti kestävällä tavalla vuosittain noin 65 miljoonaa kuutiota. Määrä vastaa karkeasti vuoden 2013 ennätyshakkuita.

9.2.2015

”Jos koko maassa kaikista hakkuista tiedotettaisiin, se olisi aika valtava tietomylläkkä”, Metsähallituksen aluejohtaja Markku Vainio sanoo.


Viite